Suunnittelija: Oskar van Deventer
Hanayama on japanilainen vuonna 1972 perustettu lelutehdas, joka julkaisee muun muassa Cast Puzzle -sarjaa. Tämän sarjan metallipulmat on tehty vähän normaalia suurempaan ja tukevampaan kokoon. Osa sarjassa ilmestyvistä pulmista on vanhoja, osa sarjaa varten suunniteltuja.
Yksi Hanayamalle ongelmia suunnitellut on hollantilainen Oskar van Deventer, jota piireissä myös jonkinlaisena nerona pidetään. Van Deventer onkin tehnyt aikalailla kaikentyylisiä pulmaleluja irrottamistehtävistä logiikkapeleihin ja sokkeloihin.
Nyt käsiteltävä Nutcase on irrottamispulma, jossa tehtävänä on pistää kokonaisuus palasiksi ja koota taas.
Hanayama luokittelee pulmansa asteikolla, jossa yksi tähti edustaa helpointa tapausta, kuusi tähteä vaikeinta. Nutcase tulee kuuden tähden varoituksella.
Kuten kuvasta näkyy, ruuvin yläreunassa on reikä, josta näkee kokonaisuuden sisälle. Siellä kilisee pieni mutteri, joka olisi saatava ulos pulman sisuksista. Eikä se aluksi ihan helpolta tehtävältä tunnukaan: kaksi mutteria pyörivät edestakaisin jengoillaan, mutta mitään muuta ei tapahdu. Kun sain Nutcasen käsiini, ihmetys oli aluksi suuri ja tehtävä tuntui kuuden tähtensä arvoiselta. Mistä pulmissa suuresti pidänkin: sitä, kun jokin tuntuu mahdottomalta.
Pistin pulman pois, kunnes pääsin reissusta kotiin, missä aloin tarkastella ongelmaa vähän tarkoitushakuisemmin. Jätin muttereiden pyörittelyn ja sormien käyttämisen vähemmälle ja käytin sen sijaan päätäni. Päättelyn tuloksena jäljelle jäi vain yksi mahdollinen mekaniikka, jolla pulma saattoi toimia ja näinhän se olikin. Ratkaisuun meni loppujen lopuksi ehkä reilu puoli tuntia.
Netissä onkin kahdenlaista juttua Nutcasesta: jotkut ovat ratkaisseet sen hyvinkin nopeasti ja kyseenalaistavat pulman saaman kuuden tähden vaikeustason, kun taas jotkut eivät ole ratkaisseet sitä vielä vuodessakaan (annoin eräälle blogistille kolme vinkkiäkin, tiedä sitten onko ratkaissut niilläkään). Tässä näkeekin selvästi, miten eri tavoin ihmisten päät toimivat: minä olen esimerkiksi täysin toivoton pirunnyrkeissä ja narupulmissa (jotka lähinnä pelottavat minua), mutta jotkut muut menevät sitten sujahtamalla lävitse. Tärkeintä onkin löytää sellaiset pulmat, jotka sopivat kullekin.
Vaikeustaso ei ole minulle mikään syy pitää tai olla pitämättä pulmista. Vaikka Nutcase ei kenties tarjonnut niin suurta haastetta kuin joillekin, pidin pulmasta silti suuresti. Se on tukeva, hyvännäköinen ja ennen kaikkea nokkela puzzle, jossa parasta on sen alussa herättämä epätoivon tunne. Nautin myös suunnattomasti tavasta, jolla se ratkeaa.
Ei Nutcase silti täysin ongelmaton ole, sillä se saa ansaitsematonta lisävaikeutta siitä, että isot mutterit livahtavat helposti jengoiltaan ja menevät lukkoon. Tällöin ei auta muu kuin kaivaa kaapista kaksi jakoavainta - kuten kävi ottaessani tähän kuvaa puretusta ongelmasta. Se on sääli muuten niin erinomaisessa tehtävässä.
Nutcasen saa omakseen Pulmapuodista.
VAIKEUSTASO: 3/5 (Hanayama: 6/6)
VIEHÄTYSARVO: 4/5
Juu, ei tämä minustakaan ollut vaikea. Eilen verkkokauppa.com asioinnin yhteydessä extempore heitin tämän ostoskoriin ja ratkaisuun meni noin 2 tuntia.
VastaaPoistaIdea miten tämä ratkeaa oli selvä jo siinä kun purin puzzlea paketista, ja näin miten homma on rakennettu, ratkaisuvaihtoehtoja ei jäänyt siis jäljelle kuin se yksi, joka ehkä on pieni puute, jotain huijaus "red herring" jutskaa olis voinut pistää lisäksi hämäämään.
Idean toteuttamisen meni se pari tuntia ja ok, oli siinä vielä se toinenkin hyvin miellyttävä ahaa elämys, puzzlen kun voi ratkaista parilla tapaa ja kuvittelin että tää ratkeaa just sillä toisella tapaa, mikä on se toinen ohjeissa mainittu haaste (hyvin helppo haaste tosin), mutta ehei, se olikin just toisinpäin.
Mutterit ainakin omassa versiossani saa aina takaisin jengoilleen ilman työkaluja, kunhan muistaa että EI VOIMAA, kyllä tää senverta hyvin on työstetty että väkisin ei tartte mitään vääntää, jos tarttee niin on väärä ratkaisumalli.
Kaikenkaikkiaan kovasti tykkäsin puzzlesta, siitäkin huolimatta että ratkaisuaika oli nopea... olettaisin kuitenkin että joku todellakin voi pähkäillä tätä pitkäänkin.
Pahimmin sain jengat paikaltaan, kun myöhemmin kokeilin ratkaista Nutcasea uudestaan ja sillä kertaa samalla tavalla kuin eräs Youtubessa. Vaikka nopeasti sen saankin auki, ihan samanlaisessa suorituksessa en onnistunut - jengat vain menivät pahasti sijoiltaan ja tarvitsin työkaluja.
VastaaPoistaSamaa ongelmaa ei ole, kun avaan Nutcasen alkuperäiseen tyyliin eli rauhallisesti.
Hieno ongelma, kyllä. Hauskimpia Hanayamoja.