Kun tulin lisänneeksi kirjoituksiin henkilökohtaisen mielipiteen pulmien vaikeustasosta sekä viehätysarvosta, lienee paikallaan lausua pari sanaa jälkimmäisestä, jotta jokainen ymmärtää, mitä sillä tarkoitan.
Minulle pulmassa olennaisinta ei ole sen vaikeus. Vaikeus on tärkeää, ei vähätellä sitä, mutta sitäkin merkityksellisempää on se, miltä pulma tuntuu. Ja ennen kuin kukaan alkaa odottaa puhetta feng shui'sta tai pulmatehtävistä säteilevästä rakkauden ja viisauden aurasta, tarkennetaan.
Pidän vaikeista pulmista. Sellaisista, jotka saavat minut tuntemaan itseni idiootiksi sekä ottaessani puzzlen käteeni ja tajutessani etten näe mitään mahdollisuutta saada sitä ratkaistua, että ratkaistuani pulman ja päivitellessäni miten saatoinkin olla niin tyhmä etten tuota heti tajunnut. Se on upeaa. Se epätoivo ennen ja jälkeen ratkaisun.
Mutta viehätys tulee jostain aivan muusta kuin vaikeustasosta. Se voi tulla ulkonäöstä tai vielä useammin pulman mekaniikasta, joka saa minut pyörittelemään ongelmaa vielä pitkään sen jälkeen, kun olen sen kerran ratkaissut. Esimerkiksi kaikki pulmalaatikot viehättävät minua ulkonäöllään ja olemuksellaan, mutta monet niistä myös mekaniikallaan. Jos mekaniikka on sellainen, että se on saanut minut nauramaan tai kokemaan sen korvaamattoman "aha!"-hetken, se tarkoittaa korkeaa viehätysarvoa. Nämä molemmat ovat yleensä suoraa seurausta nokkelasta mekaniikasta.
Tästä seuraa, että helpollakin puzzlella voi olla korkea viehätysarvo.
Unohtamatta tietenkään feng shui'n merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti