torstai 23. toukokuuta 2013

Cast Elk

Suunnitellut: Nob Yoshigahara

Hanayama-pulmasarjassa ilmestyneessä Cast Elkissä on sama tavoite kuin sarjan useimmissa muissakin ongelmissa: irrota osat toisistaan. Mikä erottaa Cast Elkin muista on vaikeustaso. Se on pirullinen.
      Pulmasta näkee jo aika varhaisessa vaiheessa, miten erottamisen pitäisi tapahtua, mutta ongelmana ovat strategisesti sijoitetut sarvet, jotka estävät kaikki vähänkään oikeaan suuntaan menevät liikesarjat. Eipä silti, estävät ne kaikki vääräänkin suuntaan menevät. Aikansa kapistusta pyöriteltyään tekee mieli jo hakea hiomalaikka ja pyöristellä kippurasta vähän kulmia.


Pyörittelin Cast Elkiä monta päivää, ehkä noin vajaan viikon. Keittiössä aamupalalla. Autossa istuessa ja vaimoa odottaessa. Tietokonetuolissa. Sohvalla. Eikä mitään. Sitten nappasin sen eräs ilta taas pöydältä käteeni ja osat irtosivat ennen kuin sain nyrkkiä kiinni. Tuosta vaan, ihan itsestään. Kun joskus pulman alkutilanteeseen palauttaminen on ongelma, sitä ei tässä ollut: työnsin osat samantien yhteen juuri niin kuin olin ajatellut niiden irtoavankin ja se oli siinä.
      Tässä itsestään ratkeamisessa ei kyse kuitenkaan ole samalla tavalla ongelmasta kuin oli aiemmin käsitellyssä Cast Starissa, sillä Cast Elkin piikit pitävät kyllä huolen, ettei itsestään ratkeamista tapahdu kuin todella sattumalta. Siinä, missä Cast Star on irronnut minulla tähän mennessä itsestään kaksi kertaa, ei Elkin kanssa todennäköisesti tällaista tule enää tapahtumaan. Cast Elkin ongelmat ovat muualla.

Monet pitävät Cast Elkiä yhtenä sarjan parhaista ongelmista ja myös yhtenä vaikeimmista. Minä sen sijaan en siitä kovin hirveästi perusta ja syy sille löytyy nimenomaan vaikeustasosta, joka syntyy mielestäni vähän vääristä syistä.
      Kuten aiemmin olen todennut, pidän pulmista jotka ratkaistaan 75 prosenttisesti aivotyöllä. Cast Elkissä aivotyön osuus on aikalailla nollan paikkeilla: on selvää, mistä osat irtoavat, minkä jälkeen vain on kyse mekaanisesta työstä saada osat siihen asentoon, että ne päästävät toisistaan irti.
      Tehtävää vaikeuttavat entisestään ne hiomalaikkaa houkuttelevat piikit, jotka eivät tee pulmasta minun silmissäni mielenkiintoisempaa vaan lähinnä turhauttavan. Cast Elk on tyyppiesimerkki ongelmasta, jota olen alkanut kutsua "millintarkaksi" eli sellaiseksi, jossa pulman osien on oltava tarkalleen oikeassa asennossa, jotta ratkaisussa pääsee eteenpäin. Ja sellainen pulma ei yksinkertaisesti ole minua varten.
      Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö se viehättäisi muita, onnellisia Cast Elkin omistajia on netti täynnä. Se on taatusti haastava ongelma, jota on helppo kuljettaa mukanaan ja yrittää ratkaista missä tahansa sitten istuukin. Se on hyvin mekaaninen pulma ja jos sellaisesta pitää, pitää Cast Elkistä.
      Cast Elkin voi ostaa omakseen täältä. Kuvassa näkyvä ongelma ei ole Hanayamasta - Hanyaman versio on ainakin kaksi kertaa suurempi ja monta kertaa tukevampi.

VAIKEUSTASO: 5/5 (Hanayama: 6/6)
VIEHÄTYSARVO: 1/5

1 kommentti:

  1. Itsellä ainakin aika ärsyttävä, koska palikat ei ole kuin näennäisesti symmetriset. Toiselta puolelta lähtee palikat irti ihan kevyvesti, mutta peilikuva puolelta ei lähde. Hyvin tylsä lopulta. Vaikeus, no jaa, jos se on siinä että vaikka on ihan oikealta kohdalta pois irrottamista, mut ei irtoa kuin ihan hitusen vinossa, niin vaikea, mutta jos tuossa ois ihan hitusen enempi välystä, niin ihan helppo.

    VastaaPoista