Tantrix on pulmapelisarja, jossa on ilmestynyt eri vaikeusasteisia ja erinäköisiä pulmia jo muutaman vuoden ajan. Niistä yksinkertaisin ja suoraviivaisin on Tantrix Discovery.
Tantrixissa on jotain hyvin tuttua: se on toisaalta palapeli, mutta toisaalta myös jotain hieman enemmän. Palapelien huono puoli on niihin kuluva pitkä aika, erityisesti siksi, että aika ei tuo palapelin ratkaisemiseen mitään lisää, pulma ei kehity mihinkään.
Tantrix Discoveryn hyvä puoli on, että sen kymmenen haastetta tarjoavat huomattavan lyhyessä kestossa palapelin kokoamista vastaavan haasteen.
Viides tehtävä ratkaistuna. Punainen rinkula, sininen nauha kulkee katkeamattomana. |
Tantrix Discoryssa tulee hyvännäköisessä puutelineessä, joka pitää pulman kaikki palat siististi järjestyksessä. Kussakin palasessa on näkyvissä kolme eriväristä nauhaa: sininen, keltainen ja punainen.
Ratkaiseminen aloitetaan kolmesta palasesta (palaset numero 1, 2 ja 3), joista numeroltaan viimeinen määrittää, minkä värinen rinkula palasista on muodostettava. Sen lisäksi, että palasten on muodostettava yhden värinen rinkula, myös kaikkien muiden vierekkäisistä palasista toiseen kulkevien nauhojen värin on jatkuttava sellaisenaan eli punainen ei saa muuttua kesken kaiken keltaiseksi.
Kun kolmen palasen tehtävä on ratkaistu, otetaan neljäs palanen ja niin edelleen, kunnes kaikki ollaan kymmenen palasessa tehtävissä, joissa onkin jo tehtävä samoilla palasilla rinkulat kaikista kolmesta väristä.
Värien yhdistely on hauskaa, etenkin kun vaikeustaso nousee tasaisesti ja on sopiva läpi sarjan: vähänkin hankalampana tyydytys olisi voinut helposti muuttua turhautumiseksi. Ratkaisin ensimmäiset seitsemän pulmaa hyvinkin helposti, kahdeksannessa systeemi hieman muuttui, mikä vaati totuttelua ja kun sen sisäisti, yhdeksäs ratkesi taas helpommin. Kymppitehtävistä pari oli verrattain vaivattomia, vain viimeinen vaati enemmän sovittelua.
Pulmat voi ratkaista joko pistämällä kaikki risteävätkin värit kerralla paikalleen - tai sitten voi olla laiska kuten minä eli tekee ensin päärinkulan, minkä jälkeen palasten paikkoja vaihtelemalla löytyvät muidenkin paikat.
Tantrix Discoveryn erityinen piirre on sen laajennettavuus. Hankkimalla toisen samanlaisen paketin voi jatkaa siitä mihin jäi eli uuden paketin numero yksi onkin vanhaan yhdistettynä pulma numero yksitoista.
Tantrix sopii hyvin kaikille paitsi hyvän ulkonäkönsä ansiosta myös vaikeustasoltaan, joka vaikenee rauhallisesti eikä missään vaiheessa kehity liian vaikeaksi. Myös alle kouluikäiset lapset pystyvät ratkaisemaan Tantrixista ongelmitta pari kolme ensimmäistä tehtävää. Viihdyttävä kokemus.
Kiitokset Pulmapuodille arvostelukappaleesta.
VAIKEUSTASO: 1-3/5
VIEHÄTYSARVO: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti