Suunnitellut: (ei tietoa)
Jo vuonna 1911 Englannissa ilmestynyt pulma ABC on nähnyt epäilemättä sadassa vuodessa monta toisintoa, joista viimeisimpänä Hanayamassa julkaistu erityisen hyvänkokoinen ja näköinen versio. Tehtävä itsessään on sama. Tällä kertaa C on erotettava AB:sta, mihin ei onneksi kuitenkaan tarvitse mitään tässä tapauksessa mitään matemaattista kaavaa.
Cast ABC kuuluu teknisesti samaan sarjaan Cast Keyn kanssa: molemmissa irrotusperiaate on täsmälleen sama, vain tapa vaihtelee. ABC:n ratkaisu on myös avaimia itsestäänselvempi johtuen huonommin (tai tarkoituksellisesti helpommin) piilotetuista urista. Näitä uria pitkin C sitten kulkee, kunnes lopulta päätyy pisteeseen, josta pääsee livahtamaan vapauteen.
Cast Keystä poiketen ABC:ssä voi mennä harhaan, mutta eksyminen on vain hetkellistä ja oikea reitti löytyy hyvin nopeasti.
Tämän tyyppisissä ongelmissa on helppoudestaan huolimatta jotain sellaista, mikä miellyttää minua suuresti. Vaikka ratkaisu on jollain tasolla hyvin itsestäänselvä - seuraa polkua kunnes päädyt ulos -, ratkaisun edistymistä on kuitenkin miellyttävä seurata. Polkua ei pysty näkemään etukäteen, minkä ansiosta jokainen käännös tulee pienenä yllätyksenä. Tämän ansiosta jännite säilyy koko ajan.
Näistä molemmat sopivat erinomaisesti aloittelelijoille, mistä todisteena seitsemänvuotias tyttäreni, joka ratkaisi tämän aivan itse ilman apua. Ne ovat taattua Hanayma-laatua (toisin kuin kuvassa näkyvä versio), minkä vuoksi tällaisen ilkeää antaa lahjaksikin. Cast Key on näistä kahdesta mielenkiintoisempi monimutkaisuutensa ja alussa tulevan hämmästyttävyyden ansiosta, mutta Cast ABC:sta on hyvä aloittaa. Hauskoja ovat molemmat.
Cast ABC löytyy Pulmapuodista.
VAIKEUSTASO: 1/5 (Hanayama: 1/6)
VIEHÄTYSARVO: 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti