perjantai 5. huhtikuuta 2013

Cast L'oeuf

Suunnitellut: Oscar van Deventer

Pidän labyrinteistä, etenkin haastavasti. Paperille sellaisia ei oikein tahdo saada tehtyä, koska paperille piirretyn labyrintin ratkaisee lähestulkoon vilkaisulla. Siksi onkin suuri harmi ja valtava epäkohta, ettei kukaan Suomessa ei ole keksinyt tehdä matkailijoiden - ja minun! - iloksi puistolabyrinttia.
      Onneksi on pulmaleluja, ja etenkin Oskar van Deventerin suunnittelemia pulmaleluja, joista löytyy useammanlaisia labyrintteja. Eikä yksikään niistä ole aivan yksiselitteisen helppo. Näihin on kiva eksyä.

Van Deventerin Cast L'oeuf (suomeksi "muna") on munanmuotoinen ongelma, joka ei sekään vastaa ihmiskunnan ikiaikaisimpaan ongelmaan munasta ja kanasta. Sen sijaan se tarjoaa kuvassanäkyvänlaisen labyrintin, jossa tehtävänä on saada kuljetettua
munanpuolikkaassa oleva tappi sokkelon toisessa päässä olevaan aukkoon, josta tappi - ja munanpuolikkaat - pääsee vapauteen.
      Paitsi että tässä tapauksessa labyrintteja on kaksi, yksi munan kummallakin puolella. Ja jotta ongelma ei olisi liian helppo, molemmat labyrintit on ratkaistava yhtä aikaa, mikä tarkoittaa sitä, että kun toisella puolella olisi vapaata suoraa, toisella puolella onkin vastassa seinä, joka estää liikkeen kääntöpuolella.
      L'oeuf on hieno pulma, joka vain paranee siitä, kun sen oppii ratkaisemaan oikein. Ensimmäinen kerta on nimittäin todennäköisesti vahinko ja perustuu puolisatunnaiseen heilutteluun - tai niin ainakin minulla perustui, minkä huomasi siitä, että pulman alkutilanteeseen palauttaminen otti voimille. Toisella kerralla osasin jo tietoisesti tutkia mekaniikan toimintatapaa ja pulma ratkesi ensimmäistä kertaa nopeammin. Palauttaminen ei sen sijaan nopeutunut yhtään.

Oskar van Deventer on rakentanut pulman sikäli hyvin, että siinä on hetkiä jolloin se sujuu yllättävänkin helposti ja antaa näin ratkaisijalle valheellista toivoa - kunnes sitten vastaan tulee yksi kahdesta hopeisella puolella olevasta ongelmakohdasta, joihin ratkaisu aina hetkiseksi tyssää. Vaikka vaikeaksi välillä meneekin, L'oeuf ei ole kuitenkaan missään vaiheessa täysin epätoivoinen ongelma, vaan sitkeyden ja kärsivällisyyden yhdistelmällä se ratkeaa lopulta.
      Ainoa huono puoli pulmassa on, että siinä on mahdollista päästä ajoittain eteenpäin voimalla - ellei sitä ole niin tarkoitettukin, vaikea sanoa. Joka tapauksessa L'oeuf on pulmien ja varsinkin labyrinttien ystäville onnenomiaan.

VAIKEUSTASO: 4/5 (Hanayama: 4/6)
VIEHÄTYSARVO: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti