Yksi FPP:ssä ratkaisemani pulma oli Siebenstein-Spielen pulma Safe.
Safe on komeannäköinen puinen ongelma, joka muistuttaa - epäilemättä tarkoituksellisesti - tavalla tai toisella jotain, minkä voisi kuvitella näkevänsä Indiana Jones -leffassa. Toisaalta siinä on myös jotain hyvin kellomaista, johtuen pulman näkyvissä olevista mekaanimaisista sisuskaluista.
Kolikko näkyy kuvassa E-kirjaimen oikealla puolella. |
Pulman keskellä, pienen pyöreän ikkunan keskellä on euron kolikko, joka on tarkoitus kuljettaa toisella puolella olevaan aukkoon, josta kolikko pääsee valahtamaan pois. Kuljettaminen tapahtuu liikuttamalla pulman reunoissa olevia ulokkeita, jotka kontrolloivat sisällä olevia labyrinttejä.
Labyrinttejä on kaksi kahdessa eri tasossa: ylimmäisenä on läpinäkyvä ja heti sen alla toinen puinen, jonka keskellä myös kolikko makaa.
Kuten kuvasta näkyy, pulman päällä on myös kaksi metallista tappia. Nämä tapit liikkuvat lyhyellä akselilla poikittaissuunnassa edellyttäen, että labyrintit on asemoitu oikein. Tarkoitus on toisin sanoen kuljettaa tappeja molempia labyrinttejä pitkin siten, että puinen kerros pääsee liikkumaan myötäpäivään. Ja kun puinen kerros liikkuu, liikkuu myös kolikko.
Sain Safen käteeni, kun joku sitä oli jo pyöritellyt, missä vaiheessa kolikko oli edennyt noin neljäsosan matkasta. Sen jälkeen puuhailin sen kanssa reilun vartin, minkä jälkeen kolikko oli jo kädessäni. Pistin kolikon takaisin säilöön ja lähdin kuljettamaan sitä takaisin, mutta pääsin etenemään vain siihen kohtaan, mistä olin aloittanutkin.
En tiedä onko kyseinen kohta erityisen vaikea, mutta ainakaan muilta osin Safe ei ole mikään valtavan suuri haaste. Se muistuttaa jostain syystä hyvin paljon Oskar van Deventerin Medallionia, vaikka niillä ei ole oikein muuta yhteistä kuin ulkonäkö sekä labyrinttimäisyys.
Vaikka pidinkin Safesta kohtuullisen paljon - ja se on todella hyvännäköinen pulma -, sen ongelma on kerrokset, jotka hankaloittavat ehkä jopa liiankin kanssa labyrinttien näkemistä: läpinäkyvä kerros on sen verran läpinäkyvä, ettei ainakaan näillä silmillä ollut kovin helppo hahmottaa, miten se asemoituu suhteessa sen alla olevaan puiseen kerrokseen. Sitten kun silmin tielle tulevat vielä kolikko sekä tapit paikallaan pitävä pulman kehys, hahmottaminen käy jo työlääksi. Mutta se saattaa johtua vain minusta.
Toisaalta taas pidin suuresti ajatuksesta kuljettaa kolikko labyrintin läpi, mikä tekee siitä heti jotenkin tavoitteellisempaa kuin jos kyseessä olisi esimerkiksi vain kuulien tapaiset irtoavat osat. Kolikko on selvempi palkinto ja toimii hyvänä motivaattorina.
Minun makuuni kuitenkin Safe oli kerroksellisuudessaan ehkä hieman liian monimutkainen tai - paremman sanan puutteessa - sekava, Medallioniin tai vaikkapa Cast Labyyn (jonka arvostelu myöhemmin) verrattuna.
Safen löytää Pulmapuodista.
VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti