sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

FPP 2013 (Finnish Puzzle Party)

Lauantai 8.6. oli tiivis päivä. Aamulla seitsemältä autoon Imatralla, mistä ajelin Kouvolan ja Lahden kautta kolme puoli tuntia Tampereelle. Siellä yksitoista tuntia osallistumassa suomalaiseen puzzle-kokoontumiseen, jota myös FPP:ksi kutsutaan. Illalla yhdeksältä ukko ja kamat taas autoon ja kokka kohti unta eli Jyväskylää, joka oli lähin paikka, mistä oli löytynyt vielä vapaa hotellihuone.
      Mutta siinä välissä ehti tapahtua paljon.
      Olin ravintola Bella Roman - hieno ravintola, muuten - kabinetissa hyvissä puoli yhdeltä eli puolisen tuntia etuajassa, kuten tapaan olla kaikkialla minne menenkin, ja kieltämättä vähän hermostuneena. Se on kai väistämätöntä, kun on menossa paikkaan, jossa on paljon keskenään tuttuja ihmisiä, joista itse ei tiedä kuin muutaman nimen.
      Ennen tällaisia tilanteita sitä aina miettii, millaista porukkaa on menossa tapaamaan: ovatko sisäänpäin lämpeneviä? Hiljaisia, puheliaita? Ja miten uusi tulokas otetaan vastaan; nenänvartta pitkin vai ei?

Kokoontumisia on järjestetty jo kolmetoista vuotta vuodesta 1994 alkaen. Silloin oli aloitettu kuudella osanottajalla, minkä jälkeen läsnäolevien määrässä on käyty parhaimmillaan liki kolmessakymmenessä ja heikoimmillaan kolmessa. Tämänvuotinen neljätoista edustaa hyvää keskiarvoa.
Timo Jokitalo ratkaisee Iwahiron
palkittua pulmaa. Arvostelu tulossa!
      Porukka on vuosien saatossa muuttunut paljonkin, uusia on tullut, vanhoja lähtenyt, mutta selvää on neljätoistavuotisesta kokoontumisesta puhuttaessa, että ydinryhmä tuntee toisensa jo niin hyvin, että Vaasasta lähtiessään Pulmapuodin Tomas Lindén tietää, mitä pulmia ottaa mukaansa ja kenelle.
      Niinpä istuskelin yksikseni viileässä ja autiossa kabinetissa odottamassa ihmisiä paikalle. Kun ihmisiä alkoi ilmestyä paikalle, he tulivat tavalla, josta moni muu näkemäni kokoontuminen voisi ottaa oppia: silmiinkatsoen, hymyillen ja kätellen. Siitä tietää heti, että on oikeanlaisessa porukassa.
      Siitä tietää olevansa tervetullut. Huolet joukkoonkuulumattomuudesta katosivat samantien, sujuvaa ja suvereenia sakkia.

Kattaus. Vähät ruoasta. Ja tässä vain osa.
Tapahtuma aloitettiin tutustumiskierroksella - minun tähteni, ilmeisesti, mistä suuri kiitos, mutta ei minulla oikeasti ole valokuvamuistia enkä minä läheskään kaikkien nimiä muista, ensi vuonna sitten -, mistä siirryttiin muutamaan puheeseen ja pulmaveteraani Matti Linkolan esittelyyn omasta kokoelmastaan. Sitten syötiin, minkä jälkeen kaivettiin pulmat esille.
      Pulmathan saapuivat tilaisuuteen Tomas Lindénin tuomassa viidessä kiitettävän kokoisessa muovilaatikossa. Siellä oli kaikkea pähkähullua ja uskomatonta, mitä nyt kuvitella saattaa. Liian paljon kahdeksan tunnin mittaiseen tapahtumaan, mutta vähemmän olisi jo liian vähän: ähky on itsetarkoitus. Pää niin täyteen uusia kokemuksia kuin mahdollista.
      Tehtävä suoritettu: käsissäni kävi päivän aikana luultavasti hieman toistakymmentä eri pulmaa. Ratkaiseminen aloitettiin yhden osallistujan, Markku Vesalan suunnittelemasta pulmasta, jossa kuudesta eri muotoisesta palasesta on saatava muodostettua kuutio. Kilpajuoksuna ratkaistiin, en päässyt maaliin - pulman vaikeus yllätti. Onneksi Vesala oli niin ystävällinen, että lahjoitti kaikille osallistuneille oman kappaleen, joten ratkaisu jatkuu. Maaliin tullaan vielä!
      Illan aikana eteeni tulleet pulmat olivat kaikki hyvin erilaisia, kaikissa jotain sellaista, mitä en ollut ennen nähnyt. Uusia ideoita, tai hienoja variaatioita vanhoista, kuten William Strijbosin Anti-slide, joka kääntää pukkauspulman päälaelleen: aseta laatikkoon mahdollisimman vähän palikoita.
Anti-Slide.
      Strijbosin pulmassa on viisitoista toffeekarkin näköistä ja muotoista nelikulmaista palasta, jotka täyttävät laatikon vaivatta, jos ne sinne asettelee - jääpä sinne vielä tilaa yhdelle. Mutta tavoitteena on täyttää laatikko mahdollisimman vähillä palikoilla siten, että kun kansi on paikallaan, yksikään laatikon sisällä oleva palanen ei liiku.
      Lindénin mukaan tehtävä on ratkaistavissa ainakin kahdellatoista palalla, mutta en tiedä, en onnistunut edes neljällätoista. Kuten paikanpäälläkin tuli todettua, minä olen yleensä se, joka meidän talouden ruokakassin kaupan kassalla täyttää jokaisen kulman tarkalleen käyttäen, mistä syystä tämä pulma osoittautui minulle täysin käsittämättömäksi.
      Tiesin kyllä teoriassa, miten saan kulutettua paloilla kaikkein eniten tilaa - mutta ongelma tuli siinä, kun en saanut asetettua niitä niin tiiviisti, etteivätkö ne kannen sulkeuduttua olisi lennelleet minne sattuu. Vaikutti erittäin hankalalta, mutta myös yksinkertaisuudessaan ja nokkeluudessaan hyvin mielenkiintoiselta pulmalta, johon on jossain vaiheessa päästävä paneutumaan uudemman kerran.

Tomas Lindén viihtyi ratkaisten symmetriapulmaa, joka
osoittautui huomattavan vaikeaksi - mutta ei kuitenkaan
niin vaikeaksi etteikö se olisi illan mittaan ratkennut.
Strijbos oli illan sana muutenkin. Lindénilla oli mukanaan suunnittelijan pulmia enemmänkin, kuten useampia erilaisia Dovetail-pulmia. Dovetailit ovat erittäin hyvin näköisiä pulmia, joissa on vain kaksi osaa: tehtävä on irrottaa osat toisistaan. Kiinni niitä pitää kussakin hieman erilainen lukkomekanismi, johon en perehtynyt, sillä Dovetailit viihtyivät enimmäkseen kaikissa muissa käsissä. Kuten niin ikään Strijbosin kolme upean näköistä kuutiota.
      Mutta todellinen syy oli Strijbosin pulma, joka vangitsi minut varmaan yli tunniksi. Kyseessä oli New Edition First Box, joka on Strijbosin uusintaversio ensimmäisestä koskaan tekemästään, vuonna 1984 syntyneestä pulmalaatikosta. Uusintaversio on tehty raudasta ja on ja tuntuu käsissä uskomattomalta.
      Laatikon päällä on mutteri, joka lähtee irti sen kun pyörittää. Sen jälkeen irtoaa erittäin nopeasti pari muutakin osaa - mutta mitä sitten? Laatikon pohjassa on reikä, jossa näkyy surumielinen hymiö, joka olisi saatava laatikosta pois ja käännettävä varmaankin iloisemmaksi, jotta voi kerskua kaikille todella ratkaisseensa pulman. Laatikon yhdellä sivulla on toinen reikä, jonka sisällä ei näy yhtään mitään.
William Strijbosin New Edition First Box.
      Puuhailin laatikon kanssa epäilemättä toista tuntia ja edistyin vain hyvin vähän. Pääsin kyllä eteenpäin jonkin verran, mutta sitten jäin pyörimään seuraavaan vaiheeseen tietämättä miten edistyä. Onnistuin saamaan laatikon kannen liikkumaan jopa huomattavasti ja keksin, miten sen saa lukittua takaisinkin, mutta sen aukeaminen ei tuntunut olevan lähelläkään. Lukkosalpoja tuli ja meni, mutta en keksinyt sitäkään, miten ne pitivät kannen paikallaan.
      Ratkaisin välillä useampia muita pulmia, mutta tämä oli se, jonka pariin palasin aina uudestaan. Älyttömän lumoava. Hinnasta - joka on lähemmäs 200 euroa - huolimatta vaikuttaa pakkohankinnalta. Harvoin pulma ihan tuolla tavalla imaisee mukaansa kun New Edition First Box imaisi.

Pulmalaatikoiden kanssa tuli näperrettyä muutenkin: Lindén toi pyynnöstäni - mistä valtava kiitos Vaasaan - kokeiltavakseni kaksi klassikkoa. Nämä olivat Karakuri-ryhmän suunnittelijan Tatuo Miyamoton laatikot The Walk of a Ladybug sekä A Chance Meeting.
      Näistä molemmat ovat maineensa veroisia, mutta varsinkin A Chance Meeting, joka on ylivoimaisesti hienoin kohtaamani pulmalaatikko. Aivan uskomaton. Olen edelleen täysin ihastunut sen mekaniikkaan.

Miyamoton The Walk of a Ladybug.

Ratkaisin myös Siebenstein-Spielen Safe-pulman, josta myös oma arvionsa myöhemmin. Siinä oli jotain samaa kuin Oskar van Deventerin taannoin arvostellussa Medallionissa, mutta täysin omalla tavallaan toteutettuna sekä Medallionia selvästi vaikeampana. Erinomainen pulma ja vähintään yhtä tyylikkään näköinen kuin Medallion.
      Ja muitakin oli. Enemmän yritettyjä kuin ratkaistuja. Enemmän Strijbosia. Mielenkiintoinen liu'utuspulma mustine ikkunoineen, jälleen yksi käsittämättön vaikea pakkauspulma, jossa oli saatava neljä nuolta sopimaan kahteen erikokoiseen kehykseen - helpompi onnistui, vaikeampi: ei puhettakaan.
      Niin, ja tietysti vielä yksi pulmalaatikko, josta kuva alla - ja arvostelu lähiaikoina. Laatikon tuotanto on Pulmapuodin omaa, vaikka alkuperäisidea onkin peräisin Karakurilta. Mikä tarkoittaa taatusti hyvää laatikkoa.


Mukaan lähti yhdeksän uutta pulmaa, joista vasta yksi on ratkaistu. Pakkauspulmia, ruuveja, labyrintteja ja käsittämätön metallisylinteri, jota en saa auki millään. Kaikista näistä sitä mukaa, kun ratkeavat.
      Joka tapauksessa - kiitos. Oli kivaa, jopa älyttömän kivaa niin että harmitti kun piti lähteä kotiin. Nyt tiedän miltä lapsista tuntuu, kun huudetaan iltapalalle kesken leikin.
      Tällä porukalla, hengellä ja ajanvietteellä olen aivan varmasti mukana myös ensi vuonna. Tapahtumaan ovat tervetulleita muuten kaikki, jotka vain haluavat - mutta siihen ehditään palata ennen seuraavaa kokoontumista.

3 kommenttia:

  1. Kiva oli! Kiitos Mika hyvästä paikan valinnasta!
    Ja kaikille kiitos hyvästä seurasta!
    Korjaan pikkutarkkana täällä yhden asian; Markku Vesalan lahjapulmasta tehdään kuutio!
    Terv
    Tomas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. Korjattu. Neliö, kuutio - tyhmälle humanistille yksi ja sama.

      Poista
  2. Toisaalta - käytättämällä pentomino palat FLUXP voit hyvinkin rakentaa 5x5 neliön...

    VastaaPoista