Tatsuo Miyamoto on yksi kuuluisimmista ja merkittävimmistä Karakuri-ryhmän suunnittelijoista. Hänen tekemistään pulmalaatikoista huudetaan kilpaa - ja aiheesta.
Taannoisessa FPP:ssä sain mahdollisuuden, kiitos Pulmapuodin omistajan Tomas Lindénin, tutustua kahteen Miyamoton klassiseen laatikkoon, The Walk of a Ladybugiin sekä A Chance Meetingiin.
A Chance Meeting on runsaankokoinen laatikko, noin puolitoista kertaa perinteistä japanilaista pulmalaatikkoa suurempi. Sen kannessa on yksi punainen sydän, joka liikkuu aivan aavistuksen verran. Sydäntä painelemalla ei ainakaan ensituntuman perusteella tunnu tapahtuvan yhtään mitään, mikä herättää ainakin minussa aina aavistuksen siitä, että kyseessä saattaa olla hämäys.
Kun kannen nostaa paikaltaan, alta paljastuu varsinainen laatikko, jonka kantta komistaa kolmelehtinen apila, jonka kaksi alinta lehteä liikkuvat jonkin verran ylös ja alas.
Olin alusta lähtien oikeilla jäljillä, tiesin periaatteessa hyvin tarkasti, mitä minun on tehtävä saadakseni laatikon auki, mutta en löytänyt oikeaa tapaa sen tekemiseksi. Kokeilin kaikenlaista hölmöstä ääliömäiseen, mutta ei mitään. Kävin parikin kertaa erittäin lähellä oikeaa ratkaisua, mutta tapa oli sen verran väärä, etten onnistunut.
Koska FPP:ssä oltiin ja edessä oli hirveä määrä pulmia, joita oli päästävä kokeilemaan A Chance Meetingin ratkaisemisen lisäksi, kysyin vinkkiä Lindéniltä. Lindén antoi vihjeen ja itseasiassa kaksikin ja totesi perään, että myös vihjeiden antaminen on taitolaji - mikä oli aivan totta, koska hänen vihjeensä olivat sillä hetkellä yhtä kryptisiä kuin laatikkokin.
Lopulta yleisö alkoi turhautua sen verran typeryyteni, että myös pulmasuunnittelija Vesa Timonen tuli avittamaan ja kun vihjeitä tuli stereona sekä Lindénin että Timosen suunnalta, sain tehtyä ratkaisevan liikkeen, jonka jälkeen loppu oli itsestäänselvä.
A Chance Meeting ei ole vaikea laatikko, olisin epäilemättä keksinyt sen itsekin, jos olisin istunut kotona kaikessa rauhassa ja kokeillut jokaisen kohdan yksi kerrallaan. Mutta se on taas niistä pulmista, joissa vaikeus on täysin yhdentekevää; sen sijaan keskeiseen asemaan nousee laatikon idea.
Perinteisissä japanilaisissa pulmalaatikoissa ja Karakurin pienissä laatikoissa ei ole minkäänlaista teemaa - ajatusta tai ideaa - vaan ne rakentuvat pelkälle mekaaniselle ongelmalle. A Chance Meetingistä - ja jotakuinkin kaikissa Karakuri-ryhmän muista laatikoista - idea kuitenkin löytyy ja ainakin A Chance Meetingissä se on huikean hieno. Laatikko yhdistää todella upeasti teeman ja mekaniikan kokonaisuudeksi, jota ei voi kuin ihailla.
Laatikko on kaunis, se on teknisesti aivan mahtava ja kun teemakin on voimakkaasti läsnä, se onnistuu jopa puhuttelemaan kuin parhaat taideteokset ikään.
A Chance Meeting on tällä rajallisella kokemuksella paras näkemäni pulmalaatikko, jonka hienoutta ei pilannut yhtään edes se, etten saanut ratkaistua sitä täysin itsenäisesti.
Laatikkoa löytää vielä ainakin Pulmapuodista. Halpa se ei ole siellä kuten ei missään muuallakaan, mutta siitä huolimatta aion sen varmaan vielä itsellenikin joku päivä hankkia. Se on niin hyvä.
VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti