Cast Laby

Suunnitellut: Nobuyuki "Nob" Yoshigahara

Cast Laby on jälleen vähän vanhempi pulma. Sen alkuperä on Cast Starin tapaan Englannin 1800-luvun pulmavillityksessä, josta Nob Yoshigahara on tuonut sen nykypäivään uusien pulmaa samalla hiukan.

Cast Laby on puhdasverinen ja hyvin perinteinen labyrintti. Pulma koostuu kahdesta pyöreästä osasta: rinkulasta, jonka molemmilla puolilla on labyrintti ja rinkulasta, jossa olevat urat on kuljetettava samanaikaisesti kahden eri sokkelon läpi.
      Kuulostaa pitkälti samalta kuin Oskar van Deventerin labyrintti Medallion? Ehkä, mutta siinä Medallionissa on paljon kyse myös oikea-aikaisesta etenemisestä ja asemoinnista, on Cast Labyssä olennaista vain löytää oikea reitti labyrintin läpi. Tämä tekee siitä monia muita vastaavia pulmia perinteisemmän sokkelon.
      Oikean reitin löytämistä hankaloittaa se, että sen labyrinteissä on toisella puolella kaksi eri sisäänkäyntiä ja viisi mahdollista poistumistietä - toisella puolella taas kolme sisäänkäyntiä ja kaksi ulospääsyä. Eri reittiyhdistelmiä siis löytyy.

Kovin kauaa Labyn ratkaisuun ei kuitenkaan mennyt. Tosin asiaan kuuluen kokeilin sitä muutaman kerran arpapelillä, jostain sisään ja sitten katsotaan minne päädytään -tyylillä, mikä ei tietenkään johtanut yhtään mihinkäs. Jälleen kerran, kun otti järjen mukaan ratkaaisuun, labyrintti oli suhteellisen nopeasti selvitetty.
      Mitenkään erityisen vaikea Laby ei ole, vaikka onkin saanut Hanayamalta vaikeusluokituksekseen toiseksi vaikeimman. Pulma pitää kyllä sisällään yhden vähän häijymmän kohdan, mutta sekään ei ole niin mahdoton ettei sitä lähes luonnostaan tajuaisi.

Tapit, jotka on kuljettava toisessa
levyssä olevien labyrinttien läpi.

      Mutta jälleen, labyrintti on labyrintti ja koska niistä pidän, pidin myös Labystä. Se on jykevää tekoa ja miellyttävän antiikkisen näköinen pulma, jonka ainoa huono puoli on sen tummuus. Tummuudesta ja osien tiiviydestä (tiiviys on ongelma myös Oskar van Deventerin Twistissä) johtuen on välillä melko vaikea nähdä, missä tapit matkaavat.
      Laby on kuitenkin sillä tavalla suoraviivainen, että sitä uskaltaa suositella kokemattomammallekin ratkojalle, se kun ei pidä sisällään mitään sen kummempia mekanismeja ja edistymisenkin - tai edistymättömyyden - näkee koko ajan.
      Cast Labyä löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 3/5 (Hanayama: 5/6)
VIEHÄTYSARVO: 4/5

Bottom-line

A two hundred years old puzzle and just as fresh today.
      I love labyrinths which is the reason Cast Laby hits the right nerve in me. As a labyrinth it's a very traditional one comparing to more evolved and original labyrinths by Oskar van Deventer.
      In Cast Laby there's a two sided labyrinth with multiple possible entering points on the inner side of the ring and multiple possible exits on the outer side. On the other ring there's two pegs which enter the labyrinths on both sides after which it's up to you to find them the correct path through the maze.
      Examining the puzzle and trying it for a while reveals the most likely exit after which it's just the matter of getting there. During this journey there's one cunning move which can put a halt on the progress but after clearing that the puzzle is quickly solved.
      The only con in the otherwise excellent puzzle is that like in Oskar van Deventer's Twist, the pieces are so tightly together that it makes very hard seeing exactly where in the labyrinth the peg is. Not a major problem but could've been better.
      Difficulty 3/5, Charm value 4/5.

Cast Vortex

Suunnitellut: Akio Yamamoto

Jos viime viikkoinen Cast Equa on mielestäni Hanayama-sarjan heikoimpia, on Akio Yamamoton suunnittelema Cast Vortex paras, Vesa Timosen Cylinderin ollessa kakkossijalla.
      Cast Vortex koostuu kolmesta hännällisestä rinkulasta, jotka kasattuna muodostavat nimensä mukaisesti pyörrettä muistuttavan kuvion. Tehtävänä on tavalliseen tapaan saada osat irti toisistaan ja sitten taas takaisin yhteen, minkä monet ratkaisijat ovat kokeneet olevan vähintään yhtä hankalaa kuin irrottamisen.

Cast Vortex on yksi niistä vähäeleisistä mutta tyylikkäistä Hanayamoista, joissa ei ole mitään piilotettua tai mitään erityislaatuisempaa mekaniikkaa - on vain palaset, jotka ovat ovelasti kiinni toisissaan. Se tekee pulmasta vaikkapa Cast Loopin tapaan hyvin siistin tapauksen, jonka sielunelämää ei tarvitse tutkia sen enempää ennen kuin sitä edes pääsee ratkaisemaan.
      Toisaalta se eroaa Cast Elkistä ja Equasta siten, ettei siinä ole mitään sellaista, minkä takia pulma olisi vaikeampi kuin se todellisuudessa onkaan. Vortexin kulmat ja kierteet ovat olemassa vain siksi, että ne ovat välttämättömiä jotta pulma olisi kasattuna pyörteen näköinen, toisin kuin Elkissä ja Equassa, jossa piikit ja ulokkeet ovat vain kiusaksi.

Kun Vortexin ottaa ensimmäistä kertaa käteensä, pelottaa. Ensinnäkään palaset eivät koskemattomina tahdo liikahtaa minnekään, minkä lisäksi pulmaa purkamaan lähtiessä pelottaa jo ajatuskin siitä, että se olisi joku päivä saatava kootuksikin.
      Ratkaisin Vortexin monessa osassa, kuten niin monet muutkin pulmat. Varsinkin aluksi tein sitä muutaman minuutin siellä täällä useamman päivän aikana. Lopulta sain sen ratkaistua niin pitkälle, että kaikki osat olivat enempi vähempi irtaallaan (eli epämääräisessä solmussa), missä vaiheessa jätin sen pöydälle makaamaan - mitä nyt silloin tällöin sitä vähän liikuttelin pääsemättä eteenpäin.
      Muutamaa päivää myöhemmin varasin oikein aikaa ja otin Vortexin pöydältä vakaana aikomuksenani ratkaista sen. Tein sen kanssa töitä luultavasti vajaan tunnin, kokeilin eri teorioita, kunnes jäljellä oli enää yksi, jonka paikkansapitävyydestä olin siinä vaiheessa jo hyvin varma. En saanut sitä kuitenkaan onnistumaan ja pistin pulman pöydälle. Olin menossa jo nukkumaan, kun syystä tai toisesta pysähdyin vielä keittiönpöydän ääreen testaamaan teoriaani varmana siitä, että täytyyhän sen toimia.
      Ja niinhän se toimikin. Kyllä nukutti hyvin.

Kuten alussa totesin, monella on ollut vaikeuksia Vortexia kokoamisessa. Kun heräsin seuraavana aamuna, minulta ei kuitenkaan mennyt hyvinkään kauaa ennen kuin Vortex oli jälleen pyörteenmuotoinen. Kokoaminen ei ole itseasiassa mikään kummoinen juttu, pulma on antaa hyvin selvät vihjeet siitä, mikä kuuluu minnekin. Suunnittelutyön eleganssia korostaa myös se, miten upeasti palaset loksahtavat yhteen, kun ovat oikeilla paikoillaan. Erittäin tyylikästä.
      Ainoa harmi kokoamisessa on se, etten siinä onnistuttuani saanut Vortexia enää yhtä tiiviiksi tai liikkumattomaksi kuin se paketista tullessa oli. En tiedä miksi. Nyt ensimmäisen siirron löytää helpohkosti.
      Epäilemättä yksi syy, miksi pidän Vortexia ainakin yhtenä parhaista Hanayamoista on se, miten suhteellisen paljon vaivaa näin sen eteen ja että sain sen lopulta ratkaistuakin ihan päätäni käyttämällä. Tässä mielessä voisi ajatella, että vaikeustasolla on kuitenkin jotain vaikutusta pulmasta jäävään kokemukseen. Toisaalta pidän myös Nutcasea erinomaisena pulmana eikä se ollut mitenkään erityisen vaikea - ei ainakaan niin vaikea kuin Vortex.
      Molempia näitä yhdistää varmaan se, että ne ovat ratkaistavissa nimenomaan aivotyöllä, jonka tuloksena toimimattomat ratkaisut elimoinoidaan - ja kun päätelmä vielä osoittautuu oikeaksi, tuntee saavuttaneensa jotain.

Vortex on loistava pulma, joka ei vaikeustasonsa vuoksi sovi ihan aloittelijalle, mutta joka ei myöskään ole toivottoman, eikä varsinkaan teennäisen, vaikea. Toki se herättää aluksi pelkoa ja jossain vaiheessa epäilemättä turhautumistakin, mutta ratkaisu on kuitenkin hyvin looginen.
      Cast Vortexia löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 4/5 (Hanayama: 5/6)
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Of the Hanayama's I've solved, Vortex is the best.
      It's appearance scared at first and made me think that if I open that, I'll never be able to put it back together again. So I avoided starting until one day I took it on my hands and was hooked.
      Cast Vortex is one those Hanayamas where there's nothing hidden or even any kind of mechanism involved, only intertwined pieces which need to be separated. Among of it's own kinds Vortex is the best.
      I like how the Vortex is so completely different looking opened and closed: it's very beautiful and complete intact and then maybe a bit meaningless looking apart.
      Vortex disassembled the way it thought it would and it wasn't so tight and pedantic as for example Equa (I hated it, didn't solve it) was. All the pieces in Vortex flow by each other very nicely, force or exact movements are not necessarily.
      Some have said that Vortex is excruciating to put together. I didn't have any problems: sure it took some time to get the pieces to lock but even that was logical when you needed to look where they belong, which one comes to the front, which to the back.
      All in all, Vortex is my favorite Hanayama with Vesa Timonen's Cylinder close second.
      Difficulty 4/5, Charm value 5/5.

Aluminium Cylinder

Suunnitellut: William Strijbos

Mielenkiintoisin pulma tämän vuoden FPP:ssä oli William Strijbosin New Edition First Box, jota yritin ratkaista illan aikana pisimpään kaikista kohtaamistani pulmista. Ratkaisematta se kuitenkin jäi, kuten jäi myös Strijbosin pulmalaatikkomainen Lotus sekä muutama Doveksi kutsuttu pulma.
      Sekä First Box että Lotus jättivät kuitenkin sellaisen uteliaisuuden William Strijbosia kohtaan, että kun Tomas Lindén kauppasi minulle suunnittelijan Aluminum Cylinderia, en osannut sanoa ei. Enkä halunnut. Ostin enkä kadu.

Aluminium Cylinder on ensimmäinen kahdesta Strijbosin kehittämästä sylinterinmuotoisesta ongelmasta. Sitä voi muodostaan huolimatta luonnehtia pulmalaatikoksi, koska tehtävänä on nimenomaan kannen avaaminen. Säilytystilaa sylinterissä ei ole, mutta eipä sitä ole liiemmälti Karakurin pienissä laatikoissakaan.
      Nimensä mukaisesti Strijbosin pulma on tehty jämäkästä alumiinista. Se on verrattain painava järkäle, joka ei säry kovemmassakaan käsittelyssä. Sylinterin kansi pyörii vapaasti paikallaan, minkä lisäksi se myös nousee ja laskee millin tai pari sisällä olevan jousen varassa.
      Pulmaa on ehtinyt hädin tuskin ottaa käteensä, kun siitä huomaa vielä jotain muuta: se helisee. Helinän kuultuaan huomaa myös hyvin nopeasti sylinterin pohjassa olevan pienen pyöreän reiän, josta näkee juuri ja juuri (taskulampun kera - tai laskevan auringon kajossa, kuten eräät) pulman sisään.
      Siinä kaikki. Käytännössä tämän informaation varassa sylinteri on avattava.

Sylinteri pyöri käsissä useamman päivän ajan. Painelin kantta, ratisutin sisälmyksiä, kallistin, pyöritin ja kuuntelin korva pulmassa kiinni. Eikä mitään tapahtunut.
      Otin pulman mukaan Helsinkiinkin kesälomareissulle, jossa sitten pitkän Linnanmäkipäivän jälkeen kyläpaikan sohvalla istuessani tajusin jotain, minkä ansiosta pääsin ratkaisun jäljille. Jatkoin entistä suunnitelmallisemmin havaintoni johdattamana, kunnes kansi aivan yllättäen napsahti auki. Ja minä säikähdin. Avaaminen oli tietenkin täysin suunniteltua ja tarkoitettua, mutta säikähdinpä silti.
      Pian sen jälkeen avasin sylinterin toisen kerran. Onnistui. Pari päivää myöhemmin kotona päätin ottaa selvää mekaniikasta kunnolla, mutta kolmas kerta teetti töitä varmaan taas puoli tuntia, ennen kuin lopulta sain sen auki. Sen jälkeen olen avannut sen vielä muutaman kerran ja onnistunkin siinä nykyään noin minuutissa.

Strijbosin Aluminium Cylinder on kertakaikkisen hieno pulma. Sen lukitusmekaniikka on vaikkakin varsin yksinkertainen myös todella nokkela. Tätä mieltä ovat olleet myös muut pulmablogistit maailmalla. Mekaniikasta tekee hienon se, miten jouhevasti se toimii, kun lopulta (minulla useampi avauskerta) tajuaa, miten sen kanssa on meneteltävä. Yksinkertaisuudessaan se on myös erittäin elegantti ja muistuttaa tässä suhteessa parhaita pulmalaatikoita.
      Ratkaisu tosin nojaa paljon päättelyyn, joka puolestaan perustuu aika vähäiseen informaatioon ja joka voi siinä mielessä johtaa väärään johtopäätökseen. Näin kävi minulle, sillä uskoin pitkään pulman toimivan päinvastoin kuin se todellisuudessa toimii. Sylinteri on sen verran tiivis, että sen avaaminen perustuneekin useimmiten valistuneeseen arvaukseen ja tuuriin. Tosin pulma kyllä antaa koko ajan jonkin sortin palautetta.

Olen joka tapauksessa myyty eikä Aluminium Cylinder varmastikaan jää ainoaksi Strijbosin pulmaksi kokoelmissani. Laadustaan johtuen ne ovat hintavampia kuin monet muut, mutta hinnalla saa ulkonäöltään ja sisällöltään laadukkaan pulman.
      Aluminium Cylinder on vaikea pulma, joidenkin kokemusten perusteella se saattaa olla jopa toivoton. Mutta se on myös sillä tavalla fiksu, että antamalla ratkaisijalle koko ajan edes vähän palautetta kuulilla, se luo myös tunteen ratkaistavuudesta. Jos hankaluuden sietää, saa ainutlaatuisen pulman, josta riittää paljon mietittävää ja jonka kehtaa antaa ratkaistavaksi aivan kenelle tahansa.
      Aluminium Cylinderin löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 4/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Aluminium Cylinder was my first Wil Strijbos puzzle but not my last. After being hugely impressed by the design I've gotten myself both Lotus and Alu Cross.
      Solving Aluminium Cylinder took me a good part of two weeks. I played with it a lot, saw mysterious balls coming and going but didn't know exactly if I were supposed to make them appear or disappear.
      After I while, on a sunny day, I used a very natural method to peek inside and saw something which I thought cleared up at least partly what I was supposed to do. I continued playing with the cylinder when it to my huge surprise popped open. I had followed a faint idea which had turned to be the correct one.
      The mechanism is very simple but since the cylinder doesn't give any hints, it's difficult enough to figure out. The puzzle is very well done and while I have liked many simple puzzles where there's nothing hidden, it seems I've also a soft spot for puzzles which hides a lot. I like to deduct my way ahead, trying to beat the puzzle. It's a completely different challenge than, say, Vortex is.
      Aluminium Cylinder is one of the very best puzzles I've solved.
      Difficulty 4/5, Charm value 5/5.

Cast Equa

Suunnitellut: Oskar van Deventer

Kun aiemmin on tullut viitattua Oskar van Deventerin pulmiin ongelmina, joihin en ole vielä pettynyt, niin nyt sitten on ensimmäisen pettymyksen vuoro.
      Cast Equa on myös ensimmäinen tässä blogissa arvosteltu pulma, jota en ole ratkaissut ja arvostelen Equan ratkaisemattomana vain siksi, etten luultavasti aio sitä koskaan ratkaistakaan.

Cast Equa on samalla tavalla hyvännäköinen kuin Hanayma-sarjassa julkaistut pulmat ovat yleensäkin. Pulma itsessään koostuu kehikosta, jonka sisällä pyörii enemmän tai vähemmän vapaasti planeettamainen ympyrä. Ympyrä koostuu kahdesta toisiinsa lomittuneesta kappaleesta, jotka ensin on saatava irti toisistaan ja sitten pois kehikon keskeltä.
      Hyvin tyypillinen ongelma siis.
      Se, mikä Equa erottaa muista pulmista ja etenkin muista Oskar van Deventerin suunnittelemista pulmista, on sen kömpelyys ja väkinäinen vaikeus. Equassa ei ole myöskään ripaustakaan van Deventerin muiden töiden hienostuneisuudesta, vaan sen ratkaisu perustuu enemmän turhautumiselle ja runnomiselle.

Pyörittelin Equaa aikani ja keksin lopulta myös miten se on ratkaistava (mihin vahvistus löytyi Youtubesta), joten älyllisesti se ei ole mahdoton eikä edes hirvittävän vaikea, Hanayama-asteikolla korkeintaan neljä tähteä kuudesta. Se, mikä siitä Equasta tekee tolkuttoman vaikean ja turhauttavan, on sen tekninen toteutus.
      Ensinnäkin ympyrän sisällään pitävä kehikko on ahdas. Minulla ei ole erityisen suurikokoinen käsi, vaan enemmänkin humanistin sormet, mutta siitä huolimatta kehän sisällä olevan ympyrän käsittely oli minulle hankalaa. Kehikossa on yksinkertaisesti liian vähän toimintatilaa.
      Toinen vielä suurempi ongelma ovat ympyrän vastakkaisilla sivuilla olevat pienet ulokkeet, jotka on laitettu siihen ilmiselvästi vain hankaloittamaan ratkaisua. Minulla ei ole mitään vaikeutta vastaan, mutta tässä tapauksessa ulokkeet hankaloittavat käsittelyä fyysisesti: ne pakottavat käyttämään joko voimaa tai millintarkkaa asemointia, jotta pulmaa varsinaisesti edes pääsee ratkaisemaan.
      Eikä siinä mitään, kun huolellinen asemointi olisikin ratkaisu, mutta ulokkeet vaikeuttavat kohtuuttomasti myös sitä: vaikka tietäisin tarkalleen, mitä minun on tehtävä, ympyrän - tai sen osien - saaminen tiettyyn asentoon tyssää ulokkeiden kanssa tappeluun. Ja se ainakin minulta ilon ratkaisemisesta.

Monet ovat kritisoineet Equan ratkaisua tylsäksi ja vähän epäreiluksikin, mistä olen jossain määrin samaa mieltä. Ei se mitenkään erityisen hyvä tai omaperäinen ole.
      Mutta sitäkin keskeisempi ongelma Equassa on keinotekoinen vaikeuttaminen; vaikeus ei saa pulmaan tulla siitä, että sitä on vaikea käsitellä fyysisesti ja että pulma itsessään pistää mekaanisesti hanttiin. Se ei ole älyllistä, se on vain teknistä.
      Equa on ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen suuri pettymys muuten erinomaisessa sarjassa sekä Hanayamalta että Oskar van Deventeriltä. Jollekin se ehkä on juuri sopiva pulma, mutta minä en sitä pysty hyvällä tahdollakaan suosittelemaan.

VAIKEUSTASO: 5/5 (Hanayama: 5/6)
VIEHÄTYSARVO: 0/5

Bottom-line

So far I've liked and really liked all the puzzles by Oskar van Deventer. Until now. To be blunt, I hated Equa. Why?
      The problem of the Equa is to remove the sphere from the frame. That's clear enough but the process itself isn't. There couple of points which ruins this puzzle for me.
      Firstly, the solution is extremely hard to find. I think this puzzle crosses the fine line of hiding the solution so that it can be decently found - especially since most of the puzzles let the solver generously know where the parts are supposed to get separated, the Equa does not. But that's okay, I found the way out by patiently trying.
      Then came the second hindrance, those pegs which hinder all the movements and makes pain of getting the sphere in an orientation that you could even start to remove it. Solving becomes more about the mechanic than solving when you are trying to get the parts in a place you want them to be while the puzzle is furiously fighting back. I just can't find any pleasure in that.
      After a while I watched the Youtube solution which didn't say anything I hadn't already understood myself, only that my parts were in a wrong order. I tried to turn them around but thanks to the pegs, I gave up and Equa is still unsolved in the table and will be forever, if it's up to me.
      I like my puzzles hard and easy, that makes no difference. But what matters is that I don't want to be punished during solving or otherwise I'd enlist to the army or poke myself with a needle. Because when solving Equa, I had a feel that it doesn't want to solved. And it is just being hard for the sake of being hard. And that I just don't like. This puzzle wasn't for me.
      Difficulty 5/5, Charm value 0/5.

Nifty-Fifty

Suunnitellut: Jean Claude Constantin

Jean Claude Constantinin Nifty-Fifty on hyvää jatkoa Quattro Formaggille, jota pidän tähän mennessä vastaantulleista pakkauspulmista parhaana.
      Juustopalasten sijaan ollaan kaupallisemmissa tunnelmissa. Nifty-Fiftyn tausta on pörssitaulu ja sijoitettavat kappaleet pörssikäyriä.

Useimmiten pulmat ovat persoonattomia "irrota tämä osa tuosta osasta" -häkkyröitä, missä siinäkään ei ole mitään pahaa, nautin niistä kovasti. Mutta kun eteen tulee Quattro Formaggin tai Nifty-Fiftyn tapainen ongelma, huomaan että teemalla todella on väliä. Vaikka pulmalaatikot ovat viehättäviä sinällään, niin A Chance Meetingin ja Walk of a Ladybugin lailla teema tekee niistä vielä hieman innostavampia.
      Nifty-Fiftyn teema on vielä vähän Quattro Formaggiakin tiiviimpi, pulma kun muistuttaa ulkonäöltään juuri pörssimaailmasta ja kurssivaihteluista. Quattro Formaggin teema välittyy kyllä, mutta se olisi vielä tehokkaampi, jos alusta muistuttaisi selvemmin tahkoa tai juustotarjotinta.

Nifty-Fiftyssä on neljä eri väristä pörssikäyrää. Käyrät ovat paitsi eri muotoisia, myös eri mittaisia. Itse pörssitaulu, johon käyrät on saatava sovitetuksi, on monenkulmikas ja kiitettävän ahdas, mikä antaa sen hienon ja aina yhtä tervetulleen ensivaikutelman mahdottomasta tehtävästä.
      Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan syystä tai toisesta Nifty-Fifty osoittautui Quattro Formaggia huomattavasti helpommaksi. Tämä on omituista, koska Nifty Fiftyssä on tasan yksi ratkaisu, kun taas Quattro Formaggissa ratkaisuksi käy jompikumpi peilikuvan kahdesta vaihtoehdosta. Minkä lisäksi Nifty-Fiftyn palasten paikoille ja asennoille on enemmän eri mahdollisuuksia, minkä luulisi automaattisesti tarkoittavan monimutkaisempaa ongelmaa.
      Tälle on olemassa selityskin, mutta ei siitä sen enempää, koska tulisin samalla paljastaneeksi jotain ratkaisusta.

Nifty-Fiftyä ei kuitenkaan parane vähätellä, sillä on hyvä pulma. Olen huomannut itsestäni ratkaisijana sellaisen piirteen, että mitä pitempään ratkaisu minulta vie, sitä suurempi on ilo ja sitä paremmalta myös pulma tuntuu - vaikka tähän on myös poikkeuksensa. Tästä syystä joka tapauksessa Nifty-Fifty, jonka ratkaisin vajaassa puolessa tunnissa, ei jättänyt sellaista lähtemätöntä vaikutelmaa kuin Quattro Formaggi teki.
      Tällä logiikalla voisi ajatella, että Constantinin pakkauspulma IQ9, jota olen yrittänyt ratkaista jo pitkälti toista kuukautta, olisi mielestäni paras koskaan tehty ongelma. Aika näyttää, joskin näyttää myös aika pahalta. Vedonlyöntisuhde lienee ratkaisua vastaan lienee tällä hetkellä noin 50:1.
      Joka tapauksessa pakkauspulmien suurena ystävänä olin hyvin tyytyväinen Nifty-Fiftyyn ennen kaikkea sen hauskan teeman ansiosta, mutta myös mukavana välipalana. Eikä se välttämättä niin yksiselitteisen helppo ole, kaverini kun yritti sitä käydessään hyvän aikaa sommitella tuloksetta - myös Gabriel Fernandesin kaltaisella kokoneella ratkaisijalla ratkaisu otti aikansa.
      Nifty-Fifty Pulmapuodissa.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Nifty-Fifty continues the line of Jean Claude Constantin's clever packing puzzles. This time were on the world of business. The puzzle comprises a tray which reminds of stock exchange table and four stock rates which are shaped as zigzags just like the real ones.
      The objective is naturally to fit the exchange rates to the table.
      At first Nifty-Fifty may look far more difficult than Quattro Formaggi is: it seems that there's no way to make the parts fit on the tray. But the way the parts are shaped gives a lot of information of the way how it is solved whereas Quattro Formaggi with it's geometrical shapes did not. In the end Nifty-Fifty was to me far easier than the cheese puzzle even though there's only one solution to it against the two mirroring in Quattro Formaggi.
      This doesn't mean Nifty-Fifty is in anyway a lesser puzzle. It's terrific looking and very thematic puzzle and I've heard some have experienced is more difficult than the cheese puzzle. It's again a very strong packing puzzle from Mr. Constantin.
      Difficulty 3/5, Charm value 5/5.

Cast Duet

Suunnitellut: Oskar van Deventer

Viimeksi, kun tilasin Pulmapuodista kahdeksan pulman satsin, niistä kuusi oli Oskar van Deventerin suunnittelemia - mikä tekee van Deventeristä varmaankin sitten jonkinlaisen suosikin.
      Oskarin pulmissa on tähän asti ollut aina jotain sellaista, minkä ansiosta viihdyn hänen suunnittelemiensa ongelmien parissa keskimääräistä paremmin. Olipa se sitten Nutcasen murtovarasmaisuus, Medallionin tekninen ja ulkonäöllinen tyylikkyys tai L'Oeufin häijyys, en ole hänen pulmiinsa pettynyt kuin kerran, mutta tästä pettymyksestä myöhemmin tulevassa arvostelussa.

Cast Duet on mekaanisesti samaa sarjaa Cast ABC:n, Cast Keyn ja Cast Boxin kanssa sikäli, että kaikissa näissä yksi osa on irrotettava pulmaan tehtyjä uria pitkin kuljettaen.
      Cast Duetin erottaa näistä muista se, että siinä osia on kaksi: kuvassa näkyvä kullanvärinen rengas koostuu todellisuudessa kahdesta magneeteilla toisissaan kiinni olevasta renkaanpuoliskosta. Kummassakin renkaassa on uloke, joka luonnollisesti on toisessa puoliskossa toisella puolella kuin toisessa, mikä tarkoittaa, että osien on liikuttava kahta eri reittiä - eli toinen pulman yläpuolella olevia, toinen sen kääntöpuolella olevia uria pitkin.
      Cast Duet on mainittuihin kolmeen muuhun samantyyppiseen pulmaan verrattuna jo selvästi vaikeampi tapaus. Siinä missä varsinkin ABC:n ja Keyn polut ovat verrattain lyhyet ja yksinkertaiset, on Duetin renkaanpuoliskoiden taival jo huomattavasti pitempi ja monimutkaisempi.

      Iso osa hankaluudesta aiheutuu Duetin urista, joihin eksyy hyvin helposti ja äkkiä huomaakin olevansa takaisin lähtökuopissa. Duetin useammat hämäysurat ovat suoraa seurausta kahdesta renkaasta: mikä on toiselle renkaanpuoliskolle oikea reitti, on toiselle väärä.
      Tälle mekaniikalle tyypillistä on se, ettei siihen oikein voi soveltaa mitään tiettyä strategiaa, minkä lisäksi reitti on sen verran monimutkainen, ettei sitä voi oikein oppia ulkoakaan - lukuun ottamatta ehkä tiettyjä kikkoja, jotka opittuaan ratkaisu nopeutuu. Yleensä ottaen Cast Duetin kaltainen pulma ratkeaa kuitenkin enemmän tai vähemmän automaattisesti, kunhan vaan kuljettaa renkaita uria pitkin niin kauan, kunnes ne livahtavat ulos sokkelosta.
      Suurempi haaste onkin saada rinkula takaisin alkuun ja kokonaiseksi, kappaleilla kun on häijy taipumus päätyä vierekkäin selkäpuolet vastakkain - tai naama molemmilla samaan suuntaan.

Lisätehtävät 1-4 ruudukon keskellä.

Cast Duetin sisältö ei kuitenkaan pääty siihen.
      Ristikon keskustassa on numeroin 1-4 merkityt kohdat, jotka tarjoavat lisähaastetta peruspulman jo hyvin hallitsevalle. Tarkoituksena näissä lisätehtävissä on sijoittaa rengas siten, että se risteää numeroidun kohdan yli. Mitä isompi numero, sen vaikeampi tehtävän pitäisi olla.
      Tiettyyn rajaan asti tämä pitääkin paikkansa, lisätehtävät ovat aivan oma haasteensa. Vaikeaksi nämä tehtävät tekee ennen kaikkea se, että kun perusongelmassa puoliskot liikkuvat aivan omia teitään, näihin neljään pisteeseen tähdättäessä rinkulat ovat jatkuvasti toistensa tiellä, minkä seurauksena niiden asemointia joutuu miettimään huomattavan paljon tarkemmin.
      Eivät lisätehtävät mitenkään eksponentiaalisen vaikeita ole, mutta miellyttävän haasteellisia kuitenkin. Ennen kaikkea ne ovat hyvä ele suunnittelijalta.

Cast Duet on erinomainen pulma ja looginen hyppy helpoista tai helpohkoista ABC:sta, Keystä ja Boxista astetta vaikeampaan ongelmaan. Duet ei ole perustasolla tolkuttoman vaikea, mutta vaatii monimutkaisuudessaan kuitenkin selvästi enemmän paneutumista kuin edeltäjänsä. Lisätehtävien ansiosta Duetilla riittää ikää.
      Oskar van Deventerin Duet Pulmapuodissa.

VAIKEUSTASO: 3/5, lisätehtävien kanssa 4/5 (Hanayama: 5/6)
VIEHÄTYSARVO: 4/5

Safe

Suunnitellut: Jürgen Reiche

Yksi FPP:ssä ratkaisemani pulma oli Siebenstein-Spielen pulma Safe.
      Safe on komeannäköinen puinen ongelma, joka muistuttaa - epäilemättä tarkoituksellisesti - tavalla tai toisella jotain, minkä voisi kuvitella näkevänsä Indiana Jones -leffassa. Toisaalta siinä on myös jotain hyvin kellomaista, johtuen pulman näkyvissä olevista mekaanimaisista sisuskaluista.

Kolikko näkyy kuvassa E-kirjaimen oikealla puolella.

Pulman keskellä, pienen pyöreän ikkunan keskellä on euron kolikko, joka on tarkoitus kuljettaa toisella puolella olevaan aukkoon, josta kolikko pääsee valahtamaan pois. Kuljettaminen tapahtuu liikuttamalla pulman reunoissa olevia ulokkeita, jotka kontrolloivat sisällä olevia labyrinttejä.
      Labyrinttejä on kaksi kahdessa eri tasossa: ylimmäisenä on läpinäkyvä ja heti sen alla toinen puinen, jonka keskellä myös kolikko makaa.
      Kuten kuvasta näkyy, pulman päällä on myös kaksi metallista tappia. Nämä tapit liikkuvat lyhyellä akselilla poikittaissuunnassa edellyttäen, että labyrintit on asemoitu oikein. Tarkoitus on toisin sanoen kuljettaa tappeja molempia labyrinttejä pitkin siten, että puinen kerros pääsee liikkumaan myötäpäivään. Ja kun puinen kerros liikkuu, liikkuu myös kolikko.

Sain Safen käteeni, kun joku sitä oli jo pyöritellyt, missä vaiheessa kolikko oli edennyt noin neljäsosan matkasta. Sen jälkeen puuhailin sen kanssa reilun vartin, minkä jälkeen kolikko oli jo kädessäni. Pistin kolikon takaisin säilöön ja lähdin kuljettamaan sitä takaisin, mutta pääsin etenemään vain siihen kohtaan, mistä olin aloittanutkin.
      En tiedä onko kyseinen kohta erityisen vaikea, mutta ainakaan muilta osin Safe ei ole mikään valtavan suuri haaste. Se muistuttaa jostain syystä hyvin paljon Oskar van Deventerin Medallionia, vaikka niillä ei ole oikein muuta yhteistä kuin ulkonäkö sekä labyrinttimäisyys.
      Vaikka pidinkin Safesta kohtuullisen paljon - ja se on todella hyvännäköinen pulma -, sen ongelma on kerrokset, jotka hankaloittavat ehkä jopa liiankin kanssa labyrinttien näkemistä: läpinäkyvä kerros on sen verran läpinäkyvä, ettei ainakaan näillä silmillä ollut kovin helppo hahmottaa, miten se asemoituu suhteessa sen alla olevaan puiseen kerrokseen. Sitten kun silmin tielle tulevat vielä kolikko sekä tapit paikallaan pitävä pulman kehys, hahmottaminen käy jo työlääksi. Mutta se saattaa johtua vain minusta.

Toisaalta taas pidin suuresti ajatuksesta kuljettaa kolikko labyrintin läpi, mikä tekee siitä heti jotenkin tavoitteellisempaa kuin jos kyseessä olisi esimerkiksi vain kuulien tapaiset irtoavat osat. Kolikko on selvempi palkinto ja toimii hyvänä motivaattorina.
      Minun makuuni kuitenkin Safe oli kerroksellisuudessaan ehkä hieman liian monimutkainen tai - paremman sanan puutteessa - sekava, Medallioniin tai vaikkapa Cast Labyyn (jonka arvostelu myöhemmin) verrattuna.
      Safen löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 3/5