Näytetään tekstit, joissa on tunniste n-ary. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste n-ary. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kugellager

Suunnitellut: Jean Claude Constantin

Jean Claude Constantinin Kugellager on pienempi kahdesta Constantinin tekemästä Kugellagerista. Tämän isoveli on Kugellager 7, jonka ratkaisemiseen tarvitaan 4802 siirtoa. Tähän niitä menee 1250.


Esimerkiksi Steuerradiin verrattuna Kugellager on hyvinkin perinteinen ja pelkistetty n-ary pulma. Siinä on viisi rataa, joita jokaista kulkee yksi kuula. Tavoitteena on saada kuulat ylhäältä alas, minkä jälkeen labyrinttilevy irtoaa kehyksistä.
      Kugellager toimii täsmälleen samalla periaatteella kuin Steuerrad ja monet muutkin: siirrät ensin yhden kuulan alas, siirryt seuraavaan kuljettaen samalla edellistä kuulaa takaisinpäin. Kolmas ja neljäs menevät samalla periaatteella.
      Aivan kuten Steuerradissa ja Aalloissa, myös Kugellagerin ratkaisu on melko itsestäänselvä, sillä pääsääntöisesti kuulat pääsevät liikkumaan kerrallaan vain yhteen suuntaan: oikeaan. Tosin mainittakoon että yhden kerran 1250:n siirron aikana lähdin vahingossa takaisinpäin, mutta huomasin sen muutaman siirron jälkeen ja vaihdoin suuntaa.
      Kugellager onkin ratkaisutavaltaan enemmän meditatiivinen kuin sanan varsinaisessa merkityksessä pulmallinen. Sen vieressä menee tovi, kun ratkaisuun hupeni minulla ensimmäisellä kerralla lähemmäs puolitoista tuntia verrattuna Steuerradin kolmeen varttiin. Pulma etenee koko ajan ja etenemisen näkee, mistä syystä sitä on aika hankala jättää kesken. Minä en ainakaan pystynyt.

Steuerradiin verrattuna Kugellager on teknisesti hyvin yksinkertainen. Liikkuvia osia on vain yksi, levy, toisin kuin Steuerradissa, jossa liikkuvia kappaleita on yli kymmenen. Yksinkertainen on kaunista, kyllä, mutta tämän vuoksi Kugellager osaa olla myös hieman monotoninen ja simppeli verrattuna siihen, mitä kaikkea Steuerradissa joutuu tekemään. Siinä missä Steuerradissa joutuu ainakin hetkeksi seisahtumaan oikeaa järjestystä, Kugellager on aika itsestäänselvä.
      Siitä puuttuu myös Aaltojen kauneus, kun kuulat liikkuvat suorakulmaista reittiä tasolta toiselle eikä pulman liikkeissä ole Aaltojen eleganssia.


Vaikka Kugellager voi olla hieman kuiva ja mekaaninen verrattuna kahteen edellämainittuun, sen pohjalla on täsmälleen sama periaate kuin muissakin n-aryissa. Jos etsii yksinkertaista perus-n-arya, Kugellager täyttää paikkansa. Vaikka Aallot on minusta paitsi kauniimpi ja miellyttävämpi ratkaisukokemus, Kugellagerissa on kuitenkin se, mitä Aalloissa ei: enemmän siirtoja. Missä menee raja, jolloin siirtoja on liikaa, sen määritelköön kukin itse. Kugellagerissa ei ollut liikaa minulle.
      Kaikesta huolimatta Kugellager on kelvollinen pulma. Ei ehkä omaperäisin tai teknisesti upein, mutta n-aryjen tapaan oikein viihdyttävä.
      Kugellager Pulmapuodissa.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 3/5

Bottom-line

While Jean Claude Constantin's Kugellager can be a bit dry compared to the more complex Steuerrad and to the more elegant Die Welle, it is still a decent n-ary puzzle where there's nothing extra besides the basic goal: get the four marbles to the bottom of the puzzle.
      It follows the exact same principle of moving one of the marbles first before moving to the next one while returning the first one towards the beginning. The pattern is exactly like waves even if there's not the wavy movement of Die Welle. This goes on for 1250 (the basic version, Kugellager 7 is solved after 4802 moves) after which the table can be removed.

Just like in Steuerrad and Die Welle, and maybe even more so in Kugellager, the solution is quite self-evident. There's always one and only possible move at each point - only once on my solution I went to a wrong direction (back to the beginning) which I realized after just a few moves and got quickly back on track.
      This means that solving Kugellager - and maybe n-ary's in general - is more about meditative nature of the work than actual puzzle solving. While Steuerrad took me about 45 minutes, I lost almost an hour and a half to Kugellager. Since you can always see the progress, it's very difficult to put the puzzle down once started.
      Compared to Steuerrad, Kugellager is technically very simple: there's only one moving part against Steuerrad's dozen or so. Also, thanks to Steuerrad's many moving parts it forced me to occasionally stop and think about the next move whereas Kugellager does not. Compared to Die Welle, Kugellager lacks the elegance and beauty. What is left is a very basic n-ary - with more moves.

Nevertheless, Kugellager is a decent puzzle. It's not quite so immersive as the other two previously mentioned are, but if looking for a simple n-ary puzzle with nothing extra, Kugellager it is. Had it been my first n-ary, I might've been more fascinated. But following two more imaginative and gorgeous n-ary's, Kugellager feels maybe a bit too simple and basic. But despite that, it is also entertaining.
      Kugellager can be found at Sloyd's.
      Difficulty 3/5, Charm value 3/5.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Steuerrad

Suunnitellut: Jean Claude Constantin

Ratkaistuani Aallot joku aika sitten tajusin, että olen tehnyt n-ary -pulmia ennenkin. Ei aavistustakaan mitä tai milloin, mutta n-arylle tyypillinen edestakaisin sahaava ratkaisutapa tuntui äkkiä paitsi hyvin tutulta myös nostalgiselta.
      Jossain siinä välissä tapahtui hurahdus ja niitä piti äkkiä saada lisää.

Aluksi. / In the beginning.

Myös Steuerrad (suomeksi Ohjauspyörä) on ratkaisutavaltaan hyvin tyypillinen n-ary.
      Ohjauspyörää (joka on muuten n-aryna trinääri) kiertää kahdeksan kahvaa. Pulman keskiössä on pyörä. Tavoitteena on saada kaikki kahvat ulommaiseen asentoon, kauimmaksi keskustasta, jotta pyörä pääsee pyörimään vapaasti akselinsa ympäri.
      Kahvojen molemmilla puolilla on säppi, jonka voi avata tai sulkea. Jos avaat sen, se lukitsee toisella puolella olevan kahvan. Lukittunakin kahva pääsee kuitenkin liikkumaan poispäin keskustasta sen verran, että pyörä pääsee liikahtamaan vähän eteenpäin - mutta ei kuitenkaan niin paljoa että ohittaisi kohdan kokonaan.
      Tämän lisäksi ympyrän keskiössä on kolo, johon kahvan kärki sopii. Tämä lukitsee pyörän ja kyseisen kahvan paikallaan, mutta vapauttaa myötäpäivään seuraavan kahvan.

Monimutkaista? Selitettynä kyllä, mutta todellisuudessa pulma on erittäin intuitiivinen ja sen mekaniikan tajuaa hyvin pian otettuaan sen käsiinsä.
      Käytännössä ideana on avata kahva kerrallaan. Sen jälkeen pyörä pyörähtää seuraavan kahvan alle, avaat sen, minkä jälkeen - n-aryille tyypillisesti - palaat alkuun kunnes kaikki kahdeksan kahvaa on uloimmassa asennossa.
      Goetz Schwandtnerin mukaan tämä tapahtuu 768 siirron jälkeen, mikä on jo verrattain enemmän kuin Aaltojen 124 siirtoa. Mutta vähemmän kuin perus-Kugellagerin 1250.
      N-ary -pulmat eivät kuitenkaan ole - ainakaan minun mielestäni - sillä tavalla vaikeita kuin perinteiset pulmat ovat. Ne ovat enemmänkin tekemistä: lähes poikkeuksetta kullakin hetkellä on vain yksi mahdollinen siirto eteenpäin, minkä tehtyäsi siirryt seuraavaan ja seuraavaan kunnes pulma on ratkaistu. Toisin sanoen, jos jokin pulman osa vapautuu liikkumaan, se on erittäin todennäköisesti seuraava siirto.

Lukoissa on eri tasoja. / The locks have different stages.
N-aryissä olennaista ei ole niiden haastavuus. Paitsi että ovat Constantinin toteuttamina mielettömän upeita näkyjä - sekä Aallot että Ohjauspyörä -, ne ovat myös erittäin viihdyttäviä. Niiden ratkaiseminen vaatii täydellisen huomion, ne imaisevat mukaansa ja sitten huomaakin, että sinne hävisi kolme varttia - minkä Ohjauspyörän ratkaiseminen minulla kesti.
      N-aryissä näkee kaikkiin pulmiin verrattuna kenties selvimmin oman edistymisensä: kuinka kahva toisensa jälkeen kohoaa yläasentoon, kuinka kuulat lähestyvät Aalloissa (tai Kugellagerissa) loppupistettä. Siihen vain uppoaa, naks, naks, naks.

Pidin ja Aaltoja yhtenä parhaimman näköisistä pulmista, mutta Ohjauspyörä tulee hyvin liki. Siinä missä Aallot on ulkonäöltään erittäin siisti, minimalistinen ja tyylikäs, on Ohjauspyörä taas kiehtovan monimutkainen esine useine liikkuvine osineen, kuin koneisto. Todella kaunis sekin.
      Ohjauspyörä saattaa näyttää monimutkaisemmalta kuin onkaan. Ja onhan se mekaanisesti monimutkaisempi kuin Aallot tai Kugellager, siinä on enemmän liikkuvia osia, mutta periaate on täsmälleen sama. N-arynä se on tasalaatuinen Aaltojen kanssa, pidin siitä ehkä vielä jossain määrin enemmän kun ratkaisu kesti pitempään ja uppoutuminen oli täydellisempi. Aalloissa oli estetiikka, Ohjauspyörässä mekaniikka.
      Pieni ongelma on, että pitkään ratkaistuna pulman ruuvit löystyvät, mikä tosin on pieni ongelma, ne kun helppo kiristää sormivoimin uudestaan. Ainoa, mitä jäin Ohjauspyörässä aidosti kaipaamaan, on selkeä loppuratkaisu: kun Aaltojen ja Kugellagerin ratkaisussa irtoavat kuulat tai levy, Ohjauspyörässä tapahtuu ratkaisun hetkellä vain hyvin vähän. Pyörä pyörii. Vaikka onkin kyllä ihan tyydyttävää sinänsä, se on kuitenkin vähäeleisempää kuin jokin, joka on ollut lukittuna pulman syövereihin ja jonka voi ottaa käsiinsä.
      Tosin ratkaistuna Ohjauspyörässä kahvojen paljastuu kirjaimia, jotka tarkoittanevat jotain. Mitä, sen saatte selvittää itse.

Pulma ratkaistuna. / The puzzle in it's solved state.

Ohjauspyörä on joka tapauksessa jälleen loistava pulma Jean Claude Constantinilta, pidin siitä itseasiassa vielä vähän enemmän kuin Kugellagerista. Ohjauspyörä on taas hyvin uniikki tuotos mekaanisesti ja ulkonäöltään ja ehdottomasti ratkaisun arvoinen - jos n-aryt vain kiinnostavat. Vaikkeivat kiinnostaisikaan, kannattaa kokeilla ja aloittaa esimerkiksi Aalloista, jos Ohjauspyörän ulkonäkö pelottaa.
      Ohjauspyörän löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 2/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Steuerrad ("Wheel" in English) is a new n-ary puzzle from renowned designer Jean Claude Constantin. Before this I had solved only Die Welle but that was enough to make me want more.
      Of the three I got Steuerrad was the first to be solved, mostly because of it's looks: Steurrad looks like some crazy contraption with many moving parts, almost like a machine. Compared to Die Welle, it seems to be much complicated but difficulty here is just artifical: just like in n-arys in general, there's usually only one possible move to move forward and you do that, after which you do the following and so on until the puzzle is solved.
      Steuerrad is made of disc with eight handles. In the middle is a small wheel. The goal is to move all of the handles to the outer position so that the small wheel can rotate freely.
      On both sides of each handle is also a lock which can be changed to lock the handle on it's left or right side. While locked the handle can move a bit away from the center so that the small wheel can turn a bit more clockwise. Also, there's a small hole in the small wheel in which you can push a single handle: this locks down the particular handle and the wheel but frees up the next handle.
      This may sound complicated but it's only when described this way. In action Steuerrad is very simple and intuitive: you free a handle, free the second and then return to the start to free the third one and so on until after 768 moves you're done.
      N-ary puzzles aren't particularly difficult - and the difficulty isn't what's relevant in them, it's how you get completely absorbed into solving. You just keep clicking away until you realize that 45 minutes (which it took for me to solve Steuerrad) just flew by.
      I already thought that Die Welle looked magnificent but Steuerrad comes very close. While Die Welle is simple and minimalistic, Steurrad looks like a fascinating machinery. The only thing missing in Steuerrad is a part which is released after solving the puzzle: like the marbles in Die Welle or the tray/plate in Kugellager. Making the small wheel spin freely isn't quite as satisfying as is holding in your hand something that was just prisoned inside a puzzle. Although, moving the handles reveals some letters underneath: what they mean, that's up to you to find out.
      Nevertheless, Steuerrad is a magnificent n-ary puzzle, I really enjoyed it and prefer it to Kugellager. One minor - maybe unavoidable - hiccup in otherwise brilliantly designed puzzle is that solving the puzzle for longer periods of time looses the screws. But they can be fastened again quickly by fingers.
      You'll find Steuerrad from Finnish supplier Sloyd.
      Difficulty 2/5, Charm value 5/5.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Aallot (Die Welle)

Suunnitellut: Jean Claude Constantin

Constantinin suunnittelema Aallot on ensimmäinen n-ary -pulmani. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, n-ary pulmat ovat ongelmia, joissa pulmalle voi antaa numeerisen arvon riippuen siitä, kuinka monta "tilaa" tai asentoa sillä voi olla: esimerkiksi kiinalaiset renkaat -pulmassa rengas voi olla kiinni tai irti. Koska sillä on kaksi asentoa, se on 2-ary eli binäärinen pulma. Jos olen ymmärtänyt väärin, joku oikaiskoon. Humanistit ymmärtävät vain harvoin mistään mitään.


Aallot koostuu kahdesta levystä, jotka pitää kiinni toisissaan kolme omalla aaltorivillään kulkevaa kuulaa. Idea on kuljettaa kuulat aaltoradan toiseen laitaan, johon sijoitetusta kolosta ne pääsevät vapauteen ja levyt irti toisistaan.
      Aallot on kvinääri pulma, jonka ratkaisemiseen tarvitaan kaikkiaan 124 siirtoa. Se on vähän verrattuna Constantinin toiseen n-ary-pulmaan, Kugellageriin, joka ratkeaa 1200 siirron jälkeen - Kugellager 7 puolestaan 4802:n. Mutta enemmän samaa ei välttämättä ole yhtään lisää.
      Teknisesti Aallot on kertakaikkisen upea: levyä ylös ja alas liikuttamalla pallot kulkevat aallon harjalta niiden alle kuten niiden oikeastikin voisi kuvitella tekevän. Pallot etenevät uriaan eri aikaan ja kukin pallo pääsee ohitse tietystä kohdasta, kun kaksi muuta palloa on juuri oikeassa pisteessä. Jos paikka on väärä, levy ei liiku haluttuun suuntaan.
      Aaltojen ratkaiseminen on hyvin intuitiivista, sillä aaltojen välisiä korkeuseroja tarkastelemalla pystyy arvioimaan, missä minkäkin kuulan on oltava, jotta etenemistä tapahtuu. Ja jos eteneminen junnaa, silloin on uskallettava peruuttaa ja järjestettävä kuulat uudestaan. Sitä paitsi tässä pulmassa peruuttaminenkin saattaa olla etenemistä.


Mikään mahdottoman vaikea Aallot ei pulmana ole, minulla sen ratkaisemiseen meni vajaa puoli tuntia. Hyvien pulmien tapaan se on äärimmäisen looginen ja kun vain malttaa ajatella ja selvittää itselleen oikean järjestyksen, ratkaisu tulee kuin itsestään. Parhaimmassa tapauksessa kuulat keinuvat aallonharjalta toiselle kuin tanssien, kunnes pääsevät pujahtamaan vapauteen.
      Hyvänä piirteenä mainittakoon myös mahdollisuus palauttaa ratkaisun jälkeen kuulat lähtöpaikalle yksisuuntaisista rei'istä ilman että pulmaa tarvitsee enää ratkaista toiseen suuntaan.
      Hienointa Aalloissa on se, että sen ratkaiseminen on jopa terapeuttista. Se on visuaalisesti näyttävä pulma, tämän hetkisen kokoelmani suurin ja teknisesti se on Constantinia parhaimmillaan. Henkilökohtaisesti sijoitan sen ratkaisemissani pulmissa keskuudessa viiden parhaan joukkoon.
      Aalloille pääsee Pulmapuodissa.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Jean Claude Constantin's Wave was my first n-ary puzzle and also one of the very best puzzles I've had a pleasure to solve so far.
      The idea behind the puzzle is to move the three marbles to the other side of the puzzle. This happens by moving the wavy panel up and down which makes the marbles move among the waves. Two of the marbles have to be correctly positioned for the third to advance towards the end. If they are not, the panel doesn't move.
      After 124 moves the Wave is solved.
      What truly fascinates me is the technical brilliance of the puzzle: the marbles move from wave to wave so gracefully and realistically that solving the puzzle is almost therapeutic. Wave isn't particularly difficult puzzle - especially after you figure out the order in which the solution must occur. But that doesn't diminish the puzzle in any way, it is absolutely fantastic.
      An excellent detail in the design is the possibility to return the marbles after the solution to their starting positions through one-way holes. No need to solve the puzzle backwards, which can be in some cases be so annoying that the puzzle stays unsolved on the shelf for some time.
      The Wave is one of the best puzzle by Constantin among those I've solved. And definitely one of the best puzzles so far. You can get it from Sloyd.
      Difficulty 3/5, Charm value 5/5.