IQ9

Suunnitellut: Jean Claude Constantin

Viimeinkin!
      Kuten luultavasti jo Quattro Formaggin arvostelusta tuli selväksi, pidän valtavasti pakkauspulmista. Niissä on jotain sellaista, mikä saa minut käyttämään tolkuttomasti aikaa palasten sovitteluun laatikkoon tai omituisen muotoiselle alustalle. Käytän niihin luultavasti enemmän aikaa kuin mihinkään muuhun pulmatyyppiin. Huolimatta - tai johtuen juuri - siitä, että olen pakkauspulmissa toivottoman huono, minkä sekä juustopulma että viimeistään nyt IQ9 ovat osoittaneet.
      IQ9:n ratkaiseminen kesti kuusi kuukautta.
      Olkaa hyvät, nyt voitte nauraa.

Ostin IQ9:n vuoden 2013 FPP:stä Tomas Lindéniltä, joka varoitteli, että pulma on muuten sitten aavistuksen verran vaikea. Hyvä on, on vaikeita pulmia tehty ennenkin. "Vaikea" on suhteellinen käsite, Quattro Formaggi oli vaikea ja siihen meni toista viikkoa (joo, joo) - jos IQ9 kestää saman verran, kai sitä voi sitten vaikeaksi kutsua.
      Syystä tai toisesta en ottanut varoitusta kuitenkaan ihan tosissaan, vaan ratkaisin useimmat muut ostamani pulmat ensin, mm. erittäin vaikeaksi mainitun Aluminium Cylinderin, joka ei minusta nyt niin vaikea ollut. Ja jos se ei ollut vaikea, noinkohan olisi IQ9:kään?

Eikä sen kaiken järjen mukaan pitäisi ollakaan. IQ9:ssä on nimensä mukaisesti yhdeksän palasta: yksi kuutio, yksi suorakulmio, kolme neliötä ja neljä pienempää osaa. Sekä syvä laatikko, johon palaset on saatava mahtumaan siten, ettei mitään tule reunojen yli. Aivan kuten Triangle Box, jonka senkin sai ratkaistua, kun vain maltillisesti mietti asiaa.
      Kun pulmaa ratkaisee, huomaa ensiyrittämällä jotain, mikä tekee tilanteesta heti monimutkaisemman: palat eivät sovi laatikkoon! Enkä tarkoita sitä ratkaisullisessa mielessä vaan siten, että laatikon ja kappaleiden mitat ovat sellaiset, ettei kaksi palasta sovi olemaan poikittain vieri vieressä, kuten allaolevasta kuvasta näkyy.

Todellinen ongelma on tämä.

Jos taas kuvassa olevan ruskean tapin kääntää pitkittäin, jää sen ja vieressä olevan kuution viereen tyhjää tilaa - mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että siihen sopisi mikään palanen. Palaset ovat kaikki samanlevyisiä, vain pari on pituudeltaan lyhyempiä, minkä huomaa kolmannesta kuvasta.
      Tämä sotki suunnitelmani täysin. Olin ollut aivan varma, että kyse olisi vain oikean kombinaation löytämisestä, mutta se ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Ja kun kesäkuusta alkaen pulmaa ratkaisin, päädyin aina tilanteeseen, jossa vähintään yksi palanen tuli yli reunan joko sivuttais- tai korkeussuunnassa.
      Marraskuun alussa otin IQ9:n aamupalapöytään, jossa joka aamu sovittelin palasia hetken ajan laatikkoon edistymättä lainkaan. Minulla oli paljon lupaavia asentoja, luulin toistuvasti keksineeni jotain, mitä en ollut kokeillut aikaisemmin, mutta lopputulos oli täsmälleen sama: yksi jäi yli.
      Gabriel Fernandesin (joka ei muuten ole tätä ratkaissut vieläkään) sivuilta löysin yhden vinkin, jonka tämä oli niin ikään saanut Lindéniltä ja jonka olin päätellyt siihen mennessä jo itsekin. Ei auttanut. Sain Lindéniltä toisen kun melkein kerjäämällä kerjäsin. Tämä vinkki auttoi enemmän kuin ensimmäinen, kun Lindén totesi minun olevan idioottivarmassa teoriassani täysin väärässä.

Yksi kaunis päivä olin aloittelemassa pölyjenpyyhintää keittiössä, kun laatikko osui silmiin aamupalapaikalta. Istuin alas, laitoin palaset laatikkoon eikä yhtään jäänyt yli. Tuosta vaan. Siinä oli alitajunta tehnyt töitä.
      Kuten muutaman kerran aikaisemminkin, tunne hetkellä jolloin olin asettamassa viimeistä palasta ja tajusin, että sehän sopii, oli uskomaton. Vaimo hymyili vähän pilkallisen oloisesti kun kerroin, mitä valtavaa ja ihmiselämän mittakaavassa huomattavaa olin saanut päivän aikana tehtyä. Rouvan mielestä pölyjenpyyhintä oli suurempi saavutus. Naiset!

Kaikki epäillyt kuvassa. Palaset ovat keskenään samansuuruisia,
lukuunottamatta kahta alinta pituudeltaan lyhyempää suorakulmiota. 

Jean Claude Constantinin IQ9 yksiselitteisesti paras kohtaamani pakkauspulma tähän mennessä. Osin se voi johtua siitä, miten kauan siihen meni ja siitä tyydytyksestä, jonka sain ratkaisun löydyttyä - mutta on ratkaisu myös hyvin tyylikäs minun hitaudestani riippumatta.
      Osa pulman vaikeudesta tulee siitä, että palaset voivat olla loppujen lopuksi aivan missä asennossa tahansa, toisin kuin esimerkiksi Nifty-Fiftyssä, jossa kehysten muodosta voi ainakin yrittää hakea vähän apua. IQ9:ssä on vain laatikko ja loputtomalta tuntuva määrä vaihtoehtoja.

Hieman hämmästyttävää on, että lukuisista pulmabloggareista vain Gabriel Fernandes on tämän arvostellut - ratkaisematta tosin -, vaikka pulma on ollut olemassa kai jo hyvän aikaa. Ehkä siksi juuri tähän kannattaa tutustua, jottei loistavasta pulmasta tule mitään unohdettua helmeä.
      Seuraavaksi täytyy etsiä uusi pakkauspulma, esimerkiksi Constantinin IQ17, joka kuulostaa palasten määrän puolesta pelottavalta.
      IQ9:n löytää Pulmapuodista. Suuret suosittelut.

VAIKEUSTASO: 5/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

This kept me puzzled the longest time, about six months, to be exact. And what a ride it was.
      Jean Claude Constantin's IQ9 is without a doubt one of the best puzzles I've solved so far. It's simple by appearance but when you dive into it, you'll soon notice that the nine pieces don't fit in the box side by side, they are too wide together and this forces you to really think outside of the box.
      Just like happened with Constantin's Quattro Formaggi, I tried every orientation many times until one day (after my subconcious had done it's work, I suppose) I just put them in the box finding out I'd solved it. The satisfaction was immense - which is exactly what I, and probably every puzzler out there is looking for.
      I'm not the only who considers this hugely difficult, since even a fellow-blogger Gabriel Fernanders hasn't solved this either and he's far more experiences puzzler than I am. But maybe the experience doesn't matter that much with the packing puzzles since there's no secret mechanisms, you'll just have to find the right combination by trying all the wrong ones. And maybe stop to think for a while now and then. Highly recommended.
      Get your own copy of this terrific packing puzzle from Sloyd.
      Difficulty 5/5, Charm value 5/5.

Lotus

Suunnitellut: William Strijbos

William Strijbos kiinnitti huomioni ensimmäisen kerran vuoden 2013 FPP:ssä, kun Tomas Lindén laski eteen suunnittelijan First Boxin. First Box jäi tapahtumassa ratkaisematta, mutta kotimatkalle lähti mukaan Strijbosin Aluminium Cylinder.
      Aluminium Cylinderistä jäi niin hyvä mieli, että Strijbosia oli saatava lisää. Miehen jämäkästä raudasta valmistetut pulmat eivät kuitenkaan ole aivan halvimmasta päästä, mistä johtuen aikani tutkittuani päädyin tilaamaan Pulmapuodista Stirjbosin Lotuksen, jota pidetään yhtenä tämän parhaimmista pulmista.

Lotus on niin sanottu "sequential discovery puzzle". Tällainen pulma jakaantuu selkeästi useampaan eri vaiheeseen, joista jokaisen tuloksena ratkaisu etenee hiukan. Jokainen vaihe myös pääsääntöisesti paljastaa pulmasta jotain uutta, olipa se sitten uusi mysteerinen aukko tai jotain muuta.
      Pulma on tehty selkeästi kahdesta osasta, joista alemman voisi heikommallakin mielikuvituksella ajatella jossain vaiheessa liikkuvan. Lotuksen ylälaidassa on pulman sisuksiin katoava ja vapaasti edestakaisin liikkuva tappi, joka lävistää niin ikään vapaasti pyörivän renkaan. Tämän lisäksi pulman päällä on reikä, jonka reunoissa ovat kierteet, sekä yhdellä sivulla pieni aukenema, jonka perusteella Lotuksen sisuksissa on jotain tavoittelemisen arvoista. Siinäpä se.
      Näistä lähtökohdista Lotus olisi saatava ratkaistua. Ratkaisuun ei tarvita mitään ulkoisia työkaluja eikä väkivaltaa.

Aluminium Cylinderin tapaan Lotus ei ensialkuun juuri vihjeitä anna. Laatikko on umpinainen ja palautteeton, mistä johtuen ratkaisu tapahtuu pitkälti sokkona - tosin ei ihan niin sokkona kuin sylinteri.
      Ratkaisin Lotuksen vajaassa kahdessa päivässä, mutta käytinkin siihen melkolailla aikaa: pelkästään ensimmäiseen vaiheeseen meni vajaa tunti. En yksinkertaisesti päässyt pulmasta irti ennen kuin se oli sunnuntaiaamupäivällä ratkaistuna pöydällä. Mietin sitä ratkaistessa, koiraa ulkoiluttaessa ja ruokaa laittaessa. Palasin kokeilemaan teorioita ja mietin taas lisää illalla nukkumaan mennessä. Niin koukuttava se on.

      Lotuksesta tekee erinomaisen ja Aluminium Cylinderista erottuvan sen vaihettaisuus: kun jotain tapahtuu, ratkaisu siirtyy jopa silminnähden eteenpäin, mikä kannustaa jatkamaan. Toisin kuin Aluminium Cylinderissä, josta ei missään vaiheessa tiennyt tapahtuuko pulman sisuksissa yhtikäs mitään.
      Toinen Lotuksen hyvä puoli on, että se on looginen ja rohkaisee järjen käyttöön: useammin kuin kerran pystyin päässäni ratkaisemaan pulmaa eteenpäin, kartoittamaan eri vaihtoehdot ja kokeilemaan sen jälkeen niitä käytännössä. Ja yllättävän usein olin päätellyt aivan oikein.

Lotus ei ole mahdottoman vaikea pulma, ei niin vaikea kuin sylinteri johtuen kussakin askelmassa olevista rajallisista mahdollisuuksista. Mutta sen mekaniikka on uskomattoman hyvin tehty ja toimii tarkasti, mistä kertoo se, että pystyn avaamaan sen varmasti ja lyhyehkössä ajassa.
      Lotus on selkeästi parhaita ratkaisemiani pulmia. Se on kekseliäs ja lopussa odottava palkinto on juuri sopiva vaivanpalkka. Lisäksi se piti pari päivää täysin otteessaan, minkä voi sanoa vain harvoista pulmista. Tosin pulmalaatikoilla on minuun vähän sellainen vaikutus.

Lotusta voi suositella hyvillä mielin jokaiselle pulmalaatikoista ja vähän erityisemmistä ongelmista pitäville. Se ei ole halpa, mutta tiedän useamman käyttäneen ratkaisuun päiväkausia, minkä puolesta halvempiin ja vartissa ratkaistuihin peruspulmiin verrattuna hinta ei olekaan enää niin suhteeton. Ratkaisukokemus on rahassa mittaamaton.
      Lotuksessa kannattaa huomioida myös se, että ratkaisu ei välttämättä ole ratkaisu eikä pulmaa ole ratkaistu ennen kuin on selvinnyt, mistä pulma saa nimensä.
      William Strijbosin Lotusta löytää Pulmapuodista niin kauan kuin sitä riittää, Strijbos kun tekee pulmiaan vain rajallisen määrän.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Lotus is without the doubt one of the best puzzles I've solved so far. It kept my concentration for two whole days, it was the first thing on my mind in the morning and the last at the evening. While I wasn't solving it, I was thinking about it. So good it is.
      At first Wil Strijbos' Lotus doesn't give you any hints of what's happening inside the puzzle or whether you are going forward or not - not much unlike his Aluminium Cylinder. Still Lotus gives you more feedback by letting out more tools along the way which courages you to try more things and gives some sense of advancement.
      What I really liked about Lotus was that it was highly logical. You can solve it largely by deduction, thinking, what is possible inside the limits and possibilities the puzzle serves you. And more than once I was right when trying out my theory. That's rewarding.
      After solving the puzzle I felt like I've achieved something, which was helped by what I found out at the end of the puzzle. The prize. This is a great puzzle.
      One mystery left was the one lonely part found inside my puzzle. I contacted Allard Walker of Puzzling Times and asked him about it. He kindly disassembled his puzzle completely without finding anything alike. We ended up in the conclusion that it was a place-holder, maybe something Wil had forgotten to remove during manufacturing process but who knows. I've kept it there as one extra red-herring. Thanks to Allard!
      Lotus puzzle is still readily available at Sloyd.
      Difficulty 3/5, Charm value 5/5.

Cast Vortex

Suunnitellut: Akio Yamamoto

Jos viime viikkoinen Cast Equa on mielestäni Hanayama-sarjan heikoimpia, on Akio Yamamoton suunnittelema Cast Vortex paras, Vesa Timosen Cylinderin ollessa kakkossijalla.
      Cast Vortex koostuu kolmesta hännällisestä rinkulasta, jotka kasattuna muodostavat nimensä mukaisesti pyörrettä muistuttavan kuvion. Tehtävänä on tavalliseen tapaan saada osat irti toisistaan ja sitten taas takaisin yhteen, minkä monet ratkaisijat ovat kokeneet olevan vähintään yhtä hankalaa kuin irrottamisen.

Cast Vortex on yksi niistä vähäeleisistä mutta tyylikkäistä Hanayamoista, joissa ei ole mitään piilotettua tai mitään erityislaatuisempaa mekaniikkaa - on vain palaset, jotka ovat ovelasti kiinni toisissaan. Se tekee pulmasta vaikkapa Cast Loopin tapaan hyvin siistin tapauksen, jonka sielunelämää ei tarvitse tutkia sen enempää ennen kuin sitä edes pääsee ratkaisemaan.
      Toisaalta se eroaa Cast Elkistä ja Equasta siten, ettei siinä ole mitään sellaista, minkä takia pulma olisi vaikeampi kuin se todellisuudessa onkaan. Vortexin kulmat ja kierteet ovat olemassa vain siksi, että ne ovat välttämättömiä jotta pulma olisi kasattuna pyörteen näköinen, toisin kuin Elkissä ja Equassa, jossa piikit ja ulokkeet ovat vain kiusaksi.

Kun Vortexin ottaa ensimmäistä kertaa käteensä, pelottaa. Ensinnäkään palaset eivät koskemattomina tahdo liikahtaa minnekään, minkä lisäksi pulmaa purkamaan lähtiessä pelottaa jo ajatuskin siitä, että se olisi joku päivä saatava kootuksikin.
      Ratkaisin Vortexin monessa osassa, kuten niin monet muutkin pulmat. Varsinkin aluksi tein sitä muutaman minuutin siellä täällä useamman päivän aikana. Lopulta sain sen ratkaistua niin pitkälle, että kaikki osat olivat enempi vähempi irtaallaan (eli epämääräisessä solmussa), missä vaiheessa jätin sen pöydälle makaamaan - mitä nyt silloin tällöin sitä vähän liikuttelin pääsemättä eteenpäin.
      Muutamaa päivää myöhemmin varasin oikein aikaa ja otin Vortexin pöydältä vakaana aikomuksenani ratkaista sen. Tein sen kanssa töitä luultavasti vajaan tunnin, kokeilin eri teorioita, kunnes jäljellä oli enää yksi, jonka paikkansapitävyydestä olin siinä vaiheessa jo hyvin varma. En saanut sitä kuitenkaan onnistumaan ja pistin pulman pöydälle. Olin menossa jo nukkumaan, kun syystä tai toisesta pysähdyin vielä keittiönpöydän ääreen testaamaan teoriaani varmana siitä, että täytyyhän sen toimia.
      Ja niinhän se toimikin. Kyllä nukutti hyvin.

Kuten alussa totesin, monella on ollut vaikeuksia Vortexia kokoamisessa. Kun heräsin seuraavana aamuna, minulta ei kuitenkaan mennyt hyvinkään kauaa ennen kuin Vortex oli jälleen pyörteenmuotoinen. Kokoaminen ei ole itseasiassa mikään kummoinen juttu, pulma on antaa hyvin selvät vihjeet siitä, mikä kuuluu minnekin. Suunnittelutyön eleganssia korostaa myös se, miten upeasti palaset loksahtavat yhteen, kun ovat oikeilla paikoillaan. Erittäin tyylikästä.
      Ainoa harmi kokoamisessa on se, etten siinä onnistuttuani saanut Vortexia enää yhtä tiiviiksi tai liikkumattomaksi kuin se paketista tullessa oli. En tiedä miksi. Nyt ensimmäisen siirron löytää helpohkosti.
      Epäilemättä yksi syy, miksi pidän Vortexia ainakin yhtenä parhaista Hanayamoista on se, miten suhteellisen paljon vaivaa näin sen eteen ja että sain sen lopulta ratkaistuakin ihan päätäni käyttämällä. Tässä mielessä voisi ajatella, että vaikeustasolla on kuitenkin jotain vaikutusta pulmasta jäävään kokemukseen. Toisaalta pidän myös Nutcasea erinomaisena pulmana eikä se ollut mitenkään erityisen vaikea - ei ainakaan niin vaikea kuin Vortex.
      Molempia näitä yhdistää varmaan se, että ne ovat ratkaistavissa nimenomaan aivotyöllä, jonka tuloksena toimimattomat ratkaisut elimoinoidaan - ja kun päätelmä vielä osoittautuu oikeaksi, tuntee saavuttaneensa jotain.

Vortex on loistava pulma, joka ei vaikeustasonsa vuoksi sovi ihan aloittelijalle, mutta joka ei myöskään ole toivottoman, eikä varsinkaan teennäisen, vaikea. Toki se herättää aluksi pelkoa ja jossain vaiheessa epäilemättä turhautumistakin, mutta ratkaisu on kuitenkin hyvin looginen.
      Cast Vortexia löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 4/5 (Hanayama: 5/6)
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Of the Hanayama's I've solved, Vortex is the best.
      It's appearance scared at first and made me think that if I open that, I'll never be able to put it back together again. So I avoided starting until one day I took it on my hands and was hooked.
      Cast Vortex is one those Hanayamas where there's nothing hidden or even any kind of mechanism involved, only intertwined pieces which need to be separated. Among of it's own kinds Vortex is the best.
      I like how the Vortex is so completely different looking opened and closed: it's very beautiful and complete intact and then maybe a bit meaningless looking apart.
      Vortex disassembled the way it thought it would and it wasn't so tight and pedantic as for example Equa (I hated it, didn't solve it) was. All the pieces in Vortex flow by each other very nicely, force or exact movements are not necessarily.
      Some have said that Vortex is excruciating to put together. I didn't have any problems: sure it took some time to get the pieces to lock but even that was logical when you needed to look where they belong, which one comes to the front, which to the back.
      All in all, Vortex is my favorite Hanayama with Vesa Timonen's Cylinder close second.
      Difficulty 4/5, Charm value 5/5.

Aluminium Cylinder

Suunnitellut: William Strijbos

Mielenkiintoisin pulma tämän vuoden FPP:ssä oli William Strijbosin New Edition First Box, jota yritin ratkaista illan aikana pisimpään kaikista kohtaamistani pulmista. Ratkaisematta se kuitenkin jäi, kuten jäi myös Strijbosin pulmalaatikkomainen Lotus sekä muutama Doveksi kutsuttu pulma.
      Sekä First Box että Lotus jättivät kuitenkin sellaisen uteliaisuuden William Strijbosia kohtaan, että kun Tomas Lindén kauppasi minulle suunnittelijan Aluminum Cylinderia, en osannut sanoa ei. Enkä halunnut. Ostin enkä kadu.

Aluminium Cylinder on ensimmäinen kahdesta Strijbosin kehittämästä sylinterinmuotoisesta ongelmasta. Sitä voi muodostaan huolimatta luonnehtia pulmalaatikoksi, koska tehtävänä on nimenomaan kannen avaaminen. Säilytystilaa sylinterissä ei ole, mutta eipä sitä ole liiemmälti Karakurin pienissä laatikoissakaan.
      Nimensä mukaisesti Strijbosin pulma on tehty jämäkästä alumiinista. Se on verrattain painava järkäle, joka ei säry kovemmassakaan käsittelyssä. Sylinterin kansi pyörii vapaasti paikallaan, minkä lisäksi se myös nousee ja laskee millin tai pari sisällä olevan jousen varassa.
      Pulmaa on ehtinyt hädin tuskin ottaa käteensä, kun siitä huomaa vielä jotain muuta: se helisee. Helinän kuultuaan huomaa myös hyvin nopeasti sylinterin pohjassa olevan pienen pyöreän reiän, josta näkee juuri ja juuri (taskulampun kera - tai laskevan auringon kajossa, kuten eräät) pulman sisään.
      Siinä kaikki. Käytännössä tämän informaation varassa sylinteri on avattava.

Sylinteri pyöri käsissä useamman päivän ajan. Painelin kantta, ratisutin sisälmyksiä, kallistin, pyöritin ja kuuntelin korva pulmassa kiinni. Eikä mitään tapahtunut.
      Otin pulman mukaan Helsinkiinkin kesälomareissulle, jossa sitten pitkän Linnanmäkipäivän jälkeen kyläpaikan sohvalla istuessani tajusin jotain, minkä ansiosta pääsin ratkaisun jäljille. Jatkoin entistä suunnitelmallisemmin havaintoni johdattamana, kunnes kansi aivan yllättäen napsahti auki. Ja minä säikähdin. Avaaminen oli tietenkin täysin suunniteltua ja tarkoitettua, mutta säikähdinpä silti.
      Pian sen jälkeen avasin sylinterin toisen kerran. Onnistui. Pari päivää myöhemmin kotona päätin ottaa selvää mekaniikasta kunnolla, mutta kolmas kerta teetti töitä varmaan taas puoli tuntia, ennen kuin lopulta sain sen auki. Sen jälkeen olen avannut sen vielä muutaman kerran ja onnistunkin siinä nykyään noin minuutissa.

Strijbosin Aluminium Cylinder on kertakaikkisen hieno pulma. Sen lukitusmekaniikka on vaikkakin varsin yksinkertainen myös todella nokkela. Tätä mieltä ovat olleet myös muut pulmablogistit maailmalla. Mekaniikasta tekee hienon se, miten jouhevasti se toimii, kun lopulta (minulla useampi avauskerta) tajuaa, miten sen kanssa on meneteltävä. Yksinkertaisuudessaan se on myös erittäin elegantti ja muistuttaa tässä suhteessa parhaita pulmalaatikoita.
      Ratkaisu tosin nojaa paljon päättelyyn, joka puolestaan perustuu aika vähäiseen informaatioon ja joka voi siinä mielessä johtaa väärään johtopäätökseen. Näin kävi minulle, sillä uskoin pitkään pulman toimivan päinvastoin kuin se todellisuudessa toimii. Sylinteri on sen verran tiivis, että sen avaaminen perustuneekin useimmiten valistuneeseen arvaukseen ja tuuriin. Tosin pulma kyllä antaa koko ajan jonkin sortin palautetta.

Olen joka tapauksessa myyty eikä Aluminium Cylinder varmastikaan jää ainoaksi Strijbosin pulmaksi kokoelmissani. Laadustaan johtuen ne ovat hintavampia kuin monet muut, mutta hinnalla saa ulkonäöltään ja sisällöltään laadukkaan pulman.
      Aluminium Cylinder on vaikea pulma, joidenkin kokemusten perusteella se saattaa olla jopa toivoton. Mutta se on myös sillä tavalla fiksu, että antamalla ratkaisijalle koko ajan edes vähän palautetta kuulilla, se luo myös tunteen ratkaistavuudesta. Jos hankaluuden sietää, saa ainutlaatuisen pulman, josta riittää paljon mietittävää ja jonka kehtaa antaa ratkaistavaksi aivan kenelle tahansa.
      Aluminium Cylinderin löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 4/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Aluminium Cylinder was my first Wil Strijbos puzzle but not my last. After being hugely impressed by the design I've gotten myself both Lotus and Alu Cross.
      Solving Aluminium Cylinder took me a good part of two weeks. I played with it a lot, saw mysterious balls coming and going but didn't know exactly if I were supposed to make them appear or disappear.
      After I while, on a sunny day, I used a very natural method to peek inside and saw something which I thought cleared up at least partly what I was supposed to do. I continued playing with the cylinder when it to my huge surprise popped open. I had followed a faint idea which had turned to be the correct one.
      The mechanism is very simple but since the cylinder doesn't give any hints, it's difficult enough to figure out. The puzzle is very well done and while I have liked many simple puzzles where there's nothing hidden, it seems I've also a soft spot for puzzles which hides a lot. I like to deduct my way ahead, trying to beat the puzzle. It's a completely different challenge than, say, Vortex is.
      Aluminium Cylinder is one of the very best puzzles I've solved.
      Difficulty 4/5, Charm value 5/5.

Cast Equa

Suunnitellut: Oskar van Deventer

Kun aiemmin on tullut viitattua Oskar van Deventerin pulmiin ongelmina, joihin en ole vielä pettynyt, niin nyt sitten on ensimmäisen pettymyksen vuoro.
      Cast Equa on myös ensimmäinen tässä blogissa arvosteltu pulma, jota en ole ratkaissut ja arvostelen Equan ratkaisemattomana vain siksi, etten luultavasti aio sitä koskaan ratkaistakaan.

Cast Equa on samalla tavalla hyvännäköinen kuin Hanayma-sarjassa julkaistut pulmat ovat yleensäkin. Pulma itsessään koostuu kehikosta, jonka sisällä pyörii enemmän tai vähemmän vapaasti planeettamainen ympyrä. Ympyrä koostuu kahdesta toisiinsa lomittuneesta kappaleesta, jotka ensin on saatava irti toisistaan ja sitten pois kehikon keskeltä.
      Hyvin tyypillinen ongelma siis.
      Se, mikä Equa erottaa muista pulmista ja etenkin muista Oskar van Deventerin suunnittelemista pulmista, on sen kömpelyys ja väkinäinen vaikeus. Equassa ei ole myöskään ripaustakaan van Deventerin muiden töiden hienostuneisuudesta, vaan sen ratkaisu perustuu enemmän turhautumiselle ja runnomiselle.

Pyörittelin Equaa aikani ja keksin lopulta myös miten se on ratkaistava (mihin vahvistus löytyi Youtubesta), joten älyllisesti se ei ole mahdoton eikä edes hirvittävän vaikea, Hanayama-asteikolla korkeintaan neljä tähteä kuudesta. Se, mikä siitä Equasta tekee tolkuttoman vaikean ja turhauttavan, on sen tekninen toteutus.
      Ensinnäkin ympyrän sisällään pitävä kehikko on ahdas. Minulla ei ole erityisen suurikokoinen käsi, vaan enemmänkin humanistin sormet, mutta siitä huolimatta kehän sisällä olevan ympyrän käsittely oli minulle hankalaa. Kehikossa on yksinkertaisesti liian vähän toimintatilaa.
      Toinen vielä suurempi ongelma ovat ympyrän vastakkaisilla sivuilla olevat pienet ulokkeet, jotka on laitettu siihen ilmiselvästi vain hankaloittamaan ratkaisua. Minulla ei ole mitään vaikeutta vastaan, mutta tässä tapauksessa ulokkeet hankaloittavat käsittelyä fyysisesti: ne pakottavat käyttämään joko voimaa tai millintarkkaa asemointia, jotta pulmaa varsinaisesti edes pääsee ratkaisemaan.
      Eikä siinä mitään, kun huolellinen asemointi olisikin ratkaisu, mutta ulokkeet vaikeuttavat kohtuuttomasti myös sitä: vaikka tietäisin tarkalleen, mitä minun on tehtävä, ympyrän - tai sen osien - saaminen tiettyyn asentoon tyssää ulokkeiden kanssa tappeluun. Ja se ainakin minulta ilon ratkaisemisesta.

Monet ovat kritisoineet Equan ratkaisua tylsäksi ja vähän epäreiluksikin, mistä olen jossain määrin samaa mieltä. Ei se mitenkään erityisen hyvä tai omaperäinen ole.
      Mutta sitäkin keskeisempi ongelma Equassa on keinotekoinen vaikeuttaminen; vaikeus ei saa pulmaan tulla siitä, että sitä on vaikea käsitellä fyysisesti ja että pulma itsessään pistää mekaanisesti hanttiin. Se ei ole älyllistä, se on vain teknistä.
      Equa on ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen suuri pettymys muuten erinomaisessa sarjassa sekä Hanayamalta että Oskar van Deventeriltä. Jollekin se ehkä on juuri sopiva pulma, mutta minä en sitä pysty hyvällä tahdollakaan suosittelemaan.

VAIKEUSTASO: 5/5 (Hanayama: 5/6)
VIEHÄTYSARVO: 0/5

Bottom-line

So far I've liked and really liked all the puzzles by Oskar van Deventer. Until now. To be blunt, I hated Equa. Why?
      The problem of the Equa is to remove the sphere from the frame. That's clear enough but the process itself isn't. There couple of points which ruins this puzzle for me.
      Firstly, the solution is extremely hard to find. I think this puzzle crosses the fine line of hiding the solution so that it can be decently found - especially since most of the puzzles let the solver generously know where the parts are supposed to get separated, the Equa does not. But that's okay, I found the way out by patiently trying.
      Then came the second hindrance, those pegs which hinder all the movements and makes pain of getting the sphere in an orientation that you could even start to remove it. Solving becomes more about the mechanic than solving when you are trying to get the parts in a place you want them to be while the puzzle is furiously fighting back. I just can't find any pleasure in that.
      After a while I watched the Youtube solution which didn't say anything I hadn't already understood myself, only that my parts were in a wrong order. I tried to turn them around but thanks to the pegs, I gave up and Equa is still unsolved in the table and will be forever, if it's up to me.
      I like my puzzles hard and easy, that makes no difference. But what matters is that I don't want to be punished during solving or otherwise I'd enlist to the army or poke myself with a needle. Because when solving Equa, I had a feel that it doesn't want to solved. And it is just being hard for the sake of being hard. And that I just don't like. This puzzle wasn't for me.
      Difficulty 5/5, Charm value 0/5.

Cast Elk

Suunnitellut: Nob Yoshigahara

Hanayama-pulmasarjassa ilmestyneessä Cast Elkissä on sama tavoite kuin sarjan useimmissa muissakin ongelmissa: irrota osat toisistaan. Mikä erottaa Cast Elkin muista on vaikeustaso. Se on pirullinen.
      Pulmasta näkee jo aika varhaisessa vaiheessa, miten erottamisen pitäisi tapahtua, mutta ongelmana ovat strategisesti sijoitetut sarvet, jotka estävät kaikki vähänkään oikeaan suuntaan menevät liikesarjat. Eipä silti, estävät ne kaikki vääräänkin suuntaan menevät. Aikansa kapistusta pyöriteltyään tekee mieli jo hakea hiomalaikka ja pyöristellä kippurasta vähän kulmia.

Pyörittelin Cast Elkiä monta päivää, ehkä noin vajaan viikon. Keittiössä aamupalalla. Autossa istuessa ja vaimoa odottaessa. Tietokonetuolissa. Sohvalla. Eikä mitään. Sitten nappasin sen eräs ilta taas pöydältä käteeni ja osat irtosivat ennen kuin sain nyrkkiä kiinni. Tuosta vaan, ihan itsestään. Kun joskus pulman alkutilanteeseen palauttaminen on ongelma, sitä ei tässä ollut: työnsin osat samantien yhteen juuri niin kuin olin ajatellut niiden irtoavankin ja se oli siinä.
      Tässä itsestään ratkeamisessa ei kyse kuitenkaan ole samalla tavalla ongelmasta kuin oli aiemmin käsitellyssä Cast Starissa, sillä Cast Elkin piikit pitävät kyllä huolen, ettei itsestään ratkeamista tapahdu kuin todella sattumalta. Siinä, missä Cast Star on irronnut minulla tähän mennessä itsestään kaksi kertaa, ei Elkin kanssa todennäköisesti tällaista tule enää tapahtumaan. Cast Elkin ongelmat ovat muualla.

Monet pitävät Cast Elkiä yhtenä sarjan parhaista ongelmista ja myös yhtenä vaikeimmista. Minä sen sijaan en siitä kovin hirveästi perusta ja syy sille löytyy nimenomaan vaikeustasosta, joka syntyy mielestäni vähän vääristä syistä.
      Kuten aiemmin olen todennut, pidän pulmista jotka ratkaistaan 75 prosenttisesti aivotyöllä. Cast Elkissä aivotyön osuus on aikalailla nollan paikkeilla: on selvää, mistä osat irtoavat, minkä jälkeen vain on kyse mekaanisesta työstä saada osat siihen asentoon, että ne päästävät toisistaan irti.
      Tehtävää vaikeuttavat entisestään ne hiomalaikkaa houkuttelevat piikit, jotka eivät tee pulmasta minun silmissäni mielenkiintoisempaa vaan lähinnä turhauttavan. Cast Elk on tyyppiesimerkki ongelmasta, jota olen alkanut kutsua "millintarkaksi" eli sellaiseksi, jossa pulman osien on oltava tarkalleen oikeassa asennossa, jotta ratkaisussa pääsee eteenpäin. Ja sellainen pulma ei yksinkertaisesti ole minua varten.
      Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö se viehättäisi muita, onnellisia Cast Elkin omistajia on netti täynnä. Se on taatusti haastava ongelma, jota on helppo kuljettaa mukanaan ja yrittää ratkaista missä tahansa sitten istuukin. Se on hyvin mekaaninen pulma ja jos sellaisesta pitää, pitää Cast Elkistä.
      Cast Elkin voi ostaa omakseen täältä. Kuvassa näkyvä ongelma ei ole Hanayamasta - Hanyaman versio on ainakin kaksi kertaa suurempi ja monta kertaa tukevampi.

VAIKEUSTASO: 5/5 (Hanayama: 6/6)
VIEHÄTYSARVO: 1/5

Karakuri Small Box #1

Suunnitellut: Karakuri Creation Group

Japanilaisen Karakuri Creation Groupin tekemät pulmalaatikot ovat niitä, joita kaikki pulmalaatikoista kiinnostuneet ja niihin perehtyneet janoavat kokoelmiinsa. KCG on tehnyt ajan mittaan mitä ihmeellisimmän muotoisia ja näköisiä laatikoita - kahvikupista radioon ja sushilautaselliseen -, joiden avaamiseen on vaadittu yleensä jokin kikka. Siksipä näitä laatikoita kutsutaankin "trick boxeiksi" eli kikkalaatikoiksi.
      Ainoa haitta näissä vanhemmissa käsintehdyissä laatikoissa on niiden hinta: jos harvinaisimpia sattuu tänä päivänä löytämään, niiden hinta lähtee helposti tuhannesta dollarista.

2000-luvun alkupuolella ryhmässä syntyikin idea tehdä pienempiä ja näin ollen myös halvempia pulmalaatikoita. Ensin KCG teki kolme laatikkoa ja kun suosiota riitti, he tekivät vielä viisi lisää. Näistä viimeinen (#8) on tosin poistunut valmistuksesta sen mekaniikassa ilmenneiden ongelmien vuoksi.
      Pikkulaatikkosarjassa on ehkä tingitty koossa, mutta ei laadussa. Jokainen laatikko on käsintehty ja mekaniikkakin on muutamassa sama - tai ainakin samantapainen - kuin aiemmin julkaistuissa kalliimmissa laatikoissa.

Sarjan ensimmäinen laatikko, joka myös kuvassa näkyy, on tehty pähkinäpuusta ja katsurasta. Tai minun laatikkoni on, sillä Karakuri Creation Group on tehnyt sarjan kustakin laatikosta pari kolme eri versiota, jokainen eri puulajeista valmistettuja. Laatikko on joka tapauksessa tiivistä ja jämäkkää tekoa, eikä siinä päällisin puolin katsottuna ole nähtävissä saumaa, josta sen voisi kuvitella lähtevän avautumaan.
      Kyllä se työtä vaatikin. Minulla meni tämän avaamiseen noin viikko, jonka aikana otin laatikon käteeni aina noin viideksi tai kymmeneksi minuutiksi kerrallaan. Eikä ollut avautua siitä huolimatta. Ensimmäinen siirto löytyi kyllä vaivatta, mutta sitä seuraava osoittautui jo huomattavasti haastavammaksi.
      Lopulta viikkoa myöhemmin kun muu perhe häipyi saunaan, otin laatikon käteen ja päätin, että ratkaisen sen ennen kuin tulevat takaisin. Olin koputellut ja naputellut ja kuunnellut jopa sen päästämiä ääniä viikon aikana ja onnistunut päättelemään, mistä ratkaisua kannattaa lähteä etsimään. Käänsin sitten kaiken tarmoni siihen ainoaan mahdollisuuteen, jota en ollut vielä kokeillut - kaiken muun kyllä olin, moneen kertaan - ja se alkoikin aueta.
      Ja juuri tämä näissä laatikoissa on kaikkein parasta: se hetki, kun tajuaa, että jestas, nyt se aukeaa! Se tunne on mahtava.

Sarjan ensimmäisen laatikon mekaniikka on alkuperäinen ja vain tätä sarjaa ajatellen suunniteltu. Se on yksinkertainen, mutta riittävän nokkela aiheuttaakseen itsetunto-ongelmia ja päänsärkyä pitkään. Minun saamaa kappaletta vaikeutti entisestään tosin se, että mekaniikka oli (mahdollisesti johtuen kosteudesta, jolle pulmalaatikot ovat herkkiä) järkyttävän tiukka, minkä seurauksena sormet olivat kipeinä pari päivää.
      Tähän kirjoitushetkeen mennessä ratkaisemistani kolmesta tämän sarjan laatikosta tämä on ollut ehdottomasti haastavin. Turhautti, kyllä, mutta sillä oikealla tavalla, kuten parhaat pulmat tekevät.
      Karakurin pienten laatikoiden sarjan ensimmäisen löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 5/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5