Karakuri Small Box #6

Suunnitellut: Akio Kamei

Karakurin pienten pulmalaatikoiden sarjan toiseksi viimeinen on myös yksi sarjan parhaista. Kuudes laatikko on tehty tummasta pähkinäpuusta, kuten sarjan ensimmäinenkin laatikko ja on sen ansiosta ykkösen ja nelosen kanssa ulkonäöllisesti sarjan parhaita.
      Laatikon mekaniikka nähtiin alunperin Akio Kamein toistakymmentä vuotta sitten tekemässä Top Boxissa, joka on nähnyt sittemmin useita muitakin toisintoja.

Kuutoslaatikko on rakenteeltaan samanalinen nelosen ja vitosen kanssa siten, että kaikissa näissä kolmessa laatikossa on selvä kansirakenne sekä pohja, joka hölskyy tai liikkuu jonkin verran kannen sisällä. Mekaniikaltaan kaikki kolme ovat hyvin erilaisia, mutta henkilökohtaisesti pidän eniten tästä laatikosta. Siinä missä neloslaatikon mekaniikka on tylsä ja vitosen huonosti piilotettu, on kutoslaatikon mekaniikka puolestaan elegantti ja toimiva.
      Vaikka tässäkin laatikossa nähty lukitusmekanismi on perustaltaan varsin tyypillinen, on se tällä kertaa toteuttu esimerkillisen hienosti ja laatikko avautuu siististi sen kummempia kikkailematta.

Pikkulaatikoiden sarjan kuudes menee laadussaan samaan sarjaan ykkösen ja kolmosen kanssa. Se voittaa niukasti kakkosen ja selvästi nelosen ja vitosen. Kutonen ei ole vaikea - tai voihan se olla, mutta samalla tavalla rakennettujen nelosen ja vitosen jälkeen alkoi olla jo melko selvää, mikä mekaniikan on tässä oltava.
      Helppous ei kuitenkaan vähennä nautintoa. Tämä on erinomainen pulmalaatikko, jonka vaikeustaso riippuu pitkälti kokemuksesta ja tuurista.
      Tämäkin laatikko löytyy Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 1/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

The sixth in the Karakuri Small Box series is also my favorite with the first one. Made of the same tree as the first one (at least my copy is) it looks nice and dignified.
      It is built the same way as boxes four and five: there's clear top and bottom parts. The bottom parts can be moved a bit under the lid but that's it, there's a least seemingly not any other moving parts.
      The mechanic behind the box is a simple one and not very original, but it works like a charm which cannot be said of all the puzzles employing the same technique. The sixth box is also a lot easier than the first one but on par with boxes three and seven. But the difficulty is probably not the main reason why someone collects these.
      Difficulty 1/5, Charm value 5/5.

A Chance Meeting

Suunnitellut: Tatsuo Miyamoto

Tatsuo Miyamoto on yksi kuuluisimmista ja merkittävimmistä Karakuri-ryhmän suunnittelijoista. Hänen tekemistään pulmalaatikoista huudetaan kilpaa - ja aiheesta.
      Taannoisessa FPP:ssä sain mahdollisuuden, kiitos Pulmapuodin omistajan Tomas Lindénin, tutustua kahteen Miyamoton klassiseen laatikkoon, The Walk of a Ladybugiin sekä A Chance Meetingiin.

A Chance Meeting on runsaankokoinen laatikko, noin puolitoista kertaa perinteistä japanilaista pulmalaatikkoa suurempi. Sen kannessa on yksi punainen sydän, joka liikkuu aivan aavistuksen verran. Sydäntä painelemalla ei ainakaan ensituntuman perusteella tunnu tapahtuvan yhtään mitään, mikä herättää ainakin minussa aina aavistuksen siitä, että kyseessä saattaa olla hämäys.
      Kun kannen nostaa paikaltaan, alta paljastuu varsinainen laatikko, jonka kantta komistaa kolmelehtinen apila, jonka kaksi alinta lehteä liikkuvat jonkin verran ylös ja alas.

Olin alusta lähtien oikeilla jäljillä, tiesin periaatteessa hyvin tarkasti, mitä minun on tehtävä saadakseni laatikon auki, mutta en löytänyt oikeaa tapaa sen tekemiseksi. Kokeilin kaikenlaista hölmöstä ääliömäiseen, mutta ei mitään. Kävin parikin kertaa erittäin lähellä oikeaa ratkaisua, mutta tapa oli sen verran väärä, etten onnistunut.
      Koska FPP:ssä oltiin ja edessä oli hirveä määrä pulmia, joita oli päästävä kokeilemaan A Chance Meetingin ratkaisemisen lisäksi, kysyin vinkkiä Lindéniltä. Lindén antoi vihjeen ja itseasiassa kaksikin ja totesi perään, että myös vihjeiden antaminen on taitolaji - mikä oli aivan totta, koska hänen vihjeensä olivat sillä hetkellä yhtä kryptisiä kuin laatikkokin.
      Lopulta yleisö alkoi turhautua sen verran typeryyteni, että myös pulmasuunnittelija Vesa Timonen tuli avittamaan ja kun vihjeitä tuli stereona sekä Lindénin että Timosen suunnalta, sain tehtyä ratkaisevan liikkeen, jonka jälkeen loppu oli itsestäänselvä.

A Chance Meeting ei ole vaikea laatikko, olisin epäilemättä keksinyt sen itsekin, jos olisin istunut kotona kaikessa rauhassa ja kokeillut jokaisen kohdan yksi kerrallaan. Mutta se on taas niistä pulmista, joissa vaikeus on täysin yhdentekevää; sen sijaan keskeiseen asemaan nousee laatikon idea.
      Perinteisissä japanilaisissa pulmalaatikoissa ja Karakurin pienissä laatikoissa ei ole minkäänlaista teemaa - ajatusta tai ideaa - vaan ne rakentuvat pelkälle mekaaniselle ongelmalle. A Chance Meetingistä - ja jotakuinkin kaikissa Karakuri-ryhmän muista laatikoista - idea kuitenkin löytyy ja ainakin A Chance Meetingissä se on huikean hieno. Laatikko yhdistää todella upeasti teeman ja mekaniikan kokonaisuudeksi, jota ei voi kuin ihailla.
      Laatikko on kaunis, se on teknisesti aivan mahtava ja kun teemakin on voimakkaasti läsnä, se onnistuu jopa puhuttelemaan kuin parhaat taideteokset ikään.
      A Chance Meeting on tällä rajallisella kokemuksella paras näkemäni pulmalaatikko, jonka hienoutta ei pilannut yhtään edes se, etten saanut ratkaistua sitä täysin itsenäisesti.
      Laatikkoa löytää vielä ainakin Pulmapuodista. Halpa se ei ole siellä kuten ei missään muuallakaan, mutta siitä huolimatta aion sen varmaan vielä itsellenikin joku päivä hankkia. Se on niin hyvä.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Suunnitellut: Karakuri Creation Group / Tomas Lindén

Jos ja kun joku ei sitä vielä tiennyt, Pulmapuodin Tuomas Lindén on se mies, joka väkersi puusta kaikenlaista takavuosina Strömsö-ohjelmassa. Hän on yksi niistä vastuullisista, joiden vuoksi suomenkieleen on vakiintunut sanonta "ei mennyt niin kuin Strömsössä", kun askartelut eivät suju yhtä livakasti ja täydellisesti kuin ne kyseisessä ohjelmassa aina menivät.
      Kun Lindén lopetti Strömsössä, hän teki kullekin työkaverilleen lahjaksi pulmalaatikon, johon hän otti mallia Karakuri Creation Groupin Fake Boxista pitäen mekaniikan entisellään, mutta tehden siitä alkuperäistä isomman.

Lindén työnsi laatikon eteeni FPP:ssä ja tunnistin laatikon nopeasti Fake Boxiksi. Olin lukenut laatikosta aiemmin sen verran, että löysin ratkaisun hyvin nopeasti. Se ei ole pelkästään lunttaamisen tai nopeuteni ansiota, vaan laatikko ei ole mekaanisesti kovinkaan vaikea.
      Kuten todettu, uusintaversio on alkuperäistä suurempikokoisempi ja mausta riippuen joko alkuperäistä paremman näköinen tai ei: epäilemättä kanteen kirjoitettu fraasi on monelle sen verran tuttu, että se tuo laatikolle lisäarvoa - näin ainakin minulle. Fraasi on juuri sellainen, jollaista jokainen mainostoimisto tavoittelee.

Alkuperäinen.

      Laatikon yhdellä sivulla on kannen alla pieni syvennys, josta avaamista automaattisesti yrittää. Näinhän se laatikoissa toimii. Mutta kansi ei liikahdakaan. Pitääkö yrittää kovempaa - vai koettaa jotain muuta?

Laatikko on Karakuri-ryhmän pulmalaatikoille tyypillisesti nokkela. Ratkaisua voi pinnistämättä luonnehtia hauskaksi, minkä ansiosta sen ratkaisemisesta saa kosolti tyydytystä. Se on myös taatusti vaikkapa sellainen tuparilahja, jota kukaan toinen ei keksi ostaa, mutta joka kerää huomiota jokaiselta läsnäolijalta.
      Strömsö-laatikko - tai Fake Box - on erinomainen ensimmäinen pulmalaatikko, joka on mainio osoitus siitä, mikä pulmalaatikoissa meitä joitakin viehättää ja minkä takia niistä ollaan valmiita maksamaan omaisuuksia. Tämä on hyvä ja halpa johdanto pulmalaatikoiden maailmaan vain parinkymmenen euron hinnalla. Kannattaa tosin varautua tulla imaistuksi mukaan, koska näitä on saatava aina lisää.
      Strömsö-laatikon voi ostaa Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 1/5
VIEHÄTYSARVO: 4/5

FPP 2013 (Finnish Puzzle Party)

Lauantai 8.6. oli tiivis päivä. Aamulla seitsemältä autoon Imatralla, mistä ajelin Kouvolan ja Lahden kautta kolme puoli tuntia Tampereelle. Siellä yksitoista tuntia osallistumassa suomalaiseen puzzle-kokoontumiseen, jota myös FPP:ksi kutsutaan. Illalla yhdeksältä ukko ja kamat taas autoon ja kokka kohti unta eli Jyväskylää, joka oli lähin paikka, mistä oli löytynyt vielä vapaa hotellihuone.
      Mutta siinä välissä ehti tapahtua paljon.
      Olin ravintola Bella Roman - hieno ravintola, muuten - kabinetissa hyvissä puoli yhdeltä eli puolisen tuntia etuajassa, kuten tapaan olla kaikkialla minne menenkin, ja kieltämättä vähän hermostuneena. Se on kai väistämätöntä, kun on menossa paikkaan, jossa on paljon keskenään tuttuja ihmisiä, joista itse ei tiedä kuin muutaman nimen.
      Ennen tällaisia tilanteita sitä aina miettii, millaista porukkaa on menossa tapaamaan: ovatko sisäänpäin lämpeneviä? Hiljaisia, puheliaita? Ja miten uusi tulokas otetaan vastaan; nenänvartta pitkin vai ei?

Kokoontumisia on järjestetty jo kolmetoista vuotta vuodesta 1994 alkaen. Silloin oli aloitettu kuudella osanottajalla, minkä jälkeen läsnäolevien määrässä on käyty parhaimmillaan liki kolmessakymmenessä ja heikoimmillaan kolmessa. Tämänvuotinen neljätoista edustaa hyvää keskiarvoa.

Timo Jokitalo ratkaisee Iwahiron
palkittua pulmaa. Arvostelu tulossa!

      Porukka on vuosien saatossa muuttunut paljonkin, uusia on tullut, vanhoja lähtenyt, mutta selvää on neljätoistavuotisesta kokoontumisesta puhuttaessa, että ydinryhmä tuntee toisensa jo niin hyvin, että Vaasasta lähtiessään Pulmapuodin Tomas Lindén tietää, mitä pulmia ottaa mukaansa ja kenelle.
      Niinpä istuskelin yksikseni viileässä ja autiossa kabinetissa odottamassa ihmisiä paikalle. Kun ihmisiä alkoi ilmestyä paikalle, he tulivat tavalla, josta moni muu näkemäni kokoontuminen voisi ottaa oppia: silmiinkatsoen, hymyillen ja kätellen. Siitä tietää heti, että on oikeanlaisessa porukassa.
      Siitä tietää olevansa tervetullut. Huolet joukkoonkuulumattomuudesta katosivat samantien, sujuvaa ja suvereenia sakkia.

Kattaus. Vähät ruoasta. Ja tässä vain osa.

Tapahtuma aloitettiin tutustumiskierroksella - minun tähteni, ilmeisesti, mistä suuri kiitos, mutta ei minulla oikeasti ole valokuvamuistia enkä minä läheskään kaikkien nimiä muista, ensi vuonna sitten -, mistä siirryttiin muutamaan puheeseen ja pulmaveteraani Matti Linkolan esittelyyn omasta kokoelmastaan. Sitten syötiin, minkä jälkeen kaivettiin pulmat esille.
      Pulmathan saapuivat tilaisuuteen Tomas Lindénin tuomassa viidessä kiitettävän kokoisessa muovilaatikossa. Siellä oli kaikkea pähkähullua ja uskomatonta, mitä nyt kuvitella saattaa. Liian paljon kahdeksan tunnin mittaiseen tapahtumaan, mutta vähemmän olisi jo liian vähän: ähky on itsetarkoitus. Pää niin täyteen uusia kokemuksia kuin mahdollista.
      Tehtävä suoritettu: käsissäni kävi päivän aikana luultavasti hieman toistakymmentä eri pulmaa. Ratkaiseminen aloitettiin yhden osallistujan, Markku Vesalan suunnittelemasta pulmasta, jossa kuudesta eri muotoisesta palasesta on saatava muodostettua kuutio. Kilpajuoksuna ratkaistiin, en päässyt maaliin - pulman vaikeus yllätti. Onneksi Vesala oli niin ystävällinen, että lahjoitti kaikille osallistuneille oman kappaleen, joten ratkaisu jatkuu. Maaliin tullaan vielä!
      Illan aikana eteeni tulleet pulmat olivat kaikki hyvin erilaisia, kaikissa jotain sellaista, mitä en ollut ennen nähnyt. Uusia ideoita, tai hienoja variaatioita vanhoista, kuten William Strijbosin Anti-slide, joka kääntää pukkauspulman päälaelleen: aseta laatikkoon mahdollisimman vähän palikoita.

Anti-Slide.

      Strijbosin pulmassa on viisitoista toffeekarkin näköistä ja muotoista nelikulmaista palasta, jotka täyttävät laatikon vaivatta, jos ne sinne asettelee - jääpä sinne vielä tilaa yhdelle. Mutta tavoitteena on täyttää laatikko mahdollisimman vähillä palikoilla siten, että kun kansi on paikallaan, yksikään laatikon sisällä oleva palanen ei liiku.
      Lindénin mukaan tehtävä on ratkaistavissa ainakin kahdellatoista palalla, mutta en tiedä, en onnistunut edes neljällätoista. Kuten paikanpäälläkin tuli todettua, minä olen yleensä se, joka meidän talouden ruokakassin kaupan kassalla täyttää jokaisen kulman tarkalleen käyttäen, mistä syystä tämä pulma osoittautui minulle täysin käsittämättömäksi.
      Tiesin kyllä teoriassa, miten saan kulutettua paloilla kaikkein eniten tilaa - mutta ongelma tuli siinä, kun en saanut asetettua niitä niin tiiviisti, etteivätkö ne kannen sulkeuduttua olisi lennelleet minne sattuu. Vaikutti erittäin hankalalta, mutta myös yksinkertaisuudessaan ja nokkeluudessaan hyvin mielenkiintoiselta pulmalta, johon on jossain vaiheessa päästävä paneutumaan uudemman kerran.

Tomas Lindén viihtyi ratkaisten symmetriapulmaa, joka
osoittautui huomattavan vaikeaksi - mutta ei kuitenkaan
niin vaikeaksi etteikö se olisi illan mittaan ratkennut.

Strijbos oli illan sana muutenkin. Lindénilla oli mukanaan suunnittelijan pulmia enemmänkin, kuten useampia erilaisia Dovetail-pulmia. Dovetailit ovat erittäin hyvin näköisiä pulmia, joissa on vain kaksi osaa: tehtävä on irrottaa osat toisistaan. Kiinni niitä pitää kussakin hieman erilainen lukkomekanismi, johon en perehtynyt, sillä Dovetailit viihtyivät enimmäkseen kaikissa muissa käsissä. Kuten niin ikään Strijbosin kolme upean näköistä kuutiota.
      Mutta todellinen syy oli Strijbosin pulma, joka vangitsi minut varmaan yli tunniksi. Kyseessä oli New Edition First Box, joka on Strijbosin uusintaversio ensimmäisestä koskaan tekemästään, vuonna 1984 syntyneestä pulmalaatikosta. Uusintaversio on tehty raudasta ja on ja tuntuu käsissä uskomattomalta.
      Laatikon päällä on mutteri, joka lähtee irti sen kun pyörittää. Sen jälkeen irtoaa erittäin nopeasti pari muutakin osaa - mutta mitä sitten? Laatikon pohjassa on reikä, jossa näkyy surumielinen hymiö, joka olisi saatava laatikosta pois ja käännettävä varmaankin iloisemmaksi, jotta voi kerskua kaikille todella ratkaisseensa pulman. Laatikon yhdellä sivulla on toinen reikä, jonka sisällä ei näy yhtään mitään.

William Strijbosin New Edition First Box.

      Puuhailin laatikon kanssa epäilemättä toista tuntia ja edistyin vain hyvin vähän. Pääsin kyllä eteenpäin jonkin verran, mutta sitten jäin pyörimään seuraavaan vaiheeseen tietämättä miten edistyä. Onnistuin saamaan laatikon kannen liikkumaan jopa huomattavasti ja keksin, miten sen saa lukittua takaisinkin, mutta sen aukeaminen ei tuntunut olevan lähelläkään. Lukkosalpoja tuli ja meni, mutta en keksinyt sitäkään, miten ne pitivät kannen paikallaan.
      Ratkaisin välillä useampia muita pulmia, mutta tämä oli se, jonka pariin palasin aina uudestaan. Älyttömän lumoava. Hinnasta - joka on lähemmäs 200 euroa - huolimatta vaikuttaa pakkohankinnalta. Harvoin pulma ihan tuolla tavalla imaisee mukaansa kun New Edition First Box imaisi.

Pulmalaatikoiden kanssa tuli näperrettyä muutenkin: Lindén toi pyynnöstäni - mistä valtava kiitos Vaasaan - kokeiltavakseni kaksi klassikkoa. Nämä olivat Karakuri-ryhmän suunnittelijan Tatuo Miyamoton laatikot The Walk of a Ladybug sekä A Chance Meeting.
      Näistä molemmat ovat maineensa veroisia, mutta varsinkin A Chance Meeting, joka on ylivoimaisesti hienoin kohtaamani pulmalaatikko. Aivan uskomaton. Olen edelleen täysin ihastunut sen mekaniikkaan.

Miyamoton The Walk of a Ladybug.

Ratkaisin myös Siebenstein-Spielen Safe-pulman, josta myös oma arvionsa myöhemmin. Siinä oli jotain samaa kuin Oskar van Deventerin taannoin arvostellussa Medallionissa, mutta täysin omalla tavallaan toteutettuna sekä Medallionia selvästi vaikeampana. Erinomainen pulma ja vähintään yhtä tyylikkään näköinen kuin Medallion.
      Ja muitakin oli. Enemmän yritettyjä kuin ratkaistuja. Enemmän Strijbosia. Mielenkiintoinen liu'utuspulma mustine ikkunoineen, jälleen yksi käsittämättön vaikea pakkauspulma, jossa oli saatava neljä nuolta sopimaan kahteen erikokoiseen kehykseen - helpompi onnistui, vaikeampi: ei puhettakaan.
      Niin, ja tietysti vielä yksi pulmalaatikko, josta kuva alla - ja arvostelu lähiaikoina. Laatikon tuotanto on Pulmapuodin omaa, vaikka alkuperäisidea onkin peräisin Karakurilta. Mikä tarkoittaa taatusti hyvää laatikkoa.

Mukaan lähti yhdeksän uutta pulmaa, joista vasta yksi on ratkaistu. Pakkauspulmia, ruuveja, labyrintteja ja käsittämätön metallisylinteri, jota en saa auki millään. Kaikista näistä sitä mukaa, kun ratkeavat.
      Joka tapauksessa - kiitos. Oli kivaa, jopa älyttömän kivaa niin että harmitti kun piti lähteä kotiin. Nyt tiedän miltä lapsista tuntuu, kun huudetaan iltapalalle kesken leikin.
      Tällä porukalla, hengellä ja ajanvietteellä olen aivan varmasti mukana myös ensi vuonna. Tapahtumaan ovat tervetulleita muuten kaikki, jotka vain haluavat - mutta siihen ehditään palata ennen seuraavaa kokoontumista.

Karakuri Small Box #5

Suunnitellut: Karakuri Creation Group

Pienlaatikkosarjan viides laatikko on ulkomuodoltaan kuutiomainen kuten laatikot yksi ja neljä. Tämän lisäksi neloslaatikon tapaan siinä se koostuu selvästi kahdesta eri osasta: kannesta ja pohjasta, joka liikkuu hiukan.
      Viidettä laatikkoa saa kahtena erilaisena versiona, joiden ainoa ero on käytetty puulaji sen myötä sävy. Toinen on oranssinruskea kamferipuinen ja toinen taas vaahterasta tehty, joka on väriltään erittäin vaaleanruskea. Minun laatikkoni on jälkimmäistä sorttia.

Kuten muutkin laatikot neljännestä eteenpäin, myös tällä viidennellä laatikolla on alkuperänsä Karakuri Creation Groupin ja tarkemmin sanottuna yhden sen kuuluisimman jäsenen, Akio Kamein, aiemmin tekemässä laatikossa. Tämä originaali laatikko oli nimeltään Cosmox. Viides laatiko on mekaniikaltaan Cosmoxin kopio, vain koko ja ulkonäkö ovat muuttuneet.
      Sarjan viides laatikko on selvä parannus neljänteen laatikkoon, joka oli mekaniikaltaan kieltämättä pettymys. Viides laatikko on taas aavistuksen nokkelampi ja omaperäisempi, minkä ansiosta se on enemmän sukua kolmelle ensimmäiselle laatikolle kuin neljännelle.

Viidennessä laatikossa on kuitenkin muutamia ongelmia - jos niitä nyt ongelmiksi voi kutsua -, jotka vähän nakertavat ratkaisuiloa. Ensimmäinen on se, että laatikosta näkee hyvin nopeasti, mistä on kysymys, ja koska tämä oivallus tulee ennen kuin laatikon on saanut auki, on ratkaisun loppuosa enemmän mekaanista suoritusta.
      Tämän takia vitonen eroaa muista laatikoista, joissa ratkaisu tulee kokonaisuudessaan vasta laatikon avautuessa. Sen voi nähdä joko ominaisuutena tai vikana - minä pidän enemmän muiden laatikoiden tyylistä ratketa samalla hetkellä kun avautuvat.
      Toinen mainitseminen arvoinen seikka on se, että laatikon saa auki kahdella toisistaan hieman poikkeavalla tavalla, joista toinen on toista hienostuneempi: minä valitsin tietenkin jälleen vulgaarimman tavan aivan kuten Rakettia ratkaistessani - ja valitsin tietenkin väärin.
      Näistä huolimatta vitoslaatikon mekaniikka on loistava enkä pysty ymmärtämään, miten se teknisesti toimii, laatikko kun ei avauduttuaankaan toimintatapaansa paljasta. Tämän lisäksi se avautuu vähän eri tavalla kuin muut, mikä lisää hiukan sen yllätyksellisyyttä - ja lisäisi enemmänkin, jos tapa olisi piilotettu huolellisemmin. Vaahterapuisena se on myös sarjan parhaimman näköisiä laatikoita.

Kaiken kaikkiaan vitoslaatikko sijoittuu tähän mennessä arvostelluissa laatikoissa kolmanneksi ykkösen ja kolmosen jälkeen. Se on oikein hyvä pieni laatikko, jossa on oikein nokkela ratkaisu.
      Tämän laatikon löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 2/5
VIEHÄTYSARVO: 3/5

Karakuri Small Box #4

Neljäs Karakurin pienten pulmalaatikoiden sarjassa on ristiriitainen tapaus. Se on ehdottomasti sarjan kaunein laatikko, kiitos sademetsässä viihtyvän ja laatikolle kauniin punertavan sävyn antavan Rengas-puun.
      Mutta kuten aina, kaunein voi olla myös katalin paitsi siksi, että Rengas-puun pihka on myrkyllistä eikä lähde irti pesemälläkään, myös siksi ettei tämän siitä tehdyn pulmalaatikon mekaniikka ole erityisen tyydyttävä.

Sarjan loput laatikot 4, 5, 6 ja 7 eivät ole kolmen ensimmäisen lailla enää originaaleja, vaan uusia versioita vanhemmista pulmalaatikoista. Neloslaatikko perustuu legendaarisen pulmalaatikkosuunnittelijan Akio Kamein vuonna 1996 tekemään laatikkoon - eikä vain perustu, vaan mekaniikka on täsmälleen sama. Ja nyt varoitus: seuraavassa kappaleessa spoileri kyseiseen, tosin jo harvinaiseen laatikkoon.
      Näiden kahden välillä ainoa ero on ulkonäössä: kun tämä on sarjan muiden laatikoiden tapaan kämmenen kokoinen, on alkuperäinen Box With a Ribbon huomattavasti kookkaampi, minkä lisäksi sitä koristaa nimensä mukaisesti suuri solmuke. Tosin kun yhdistää ylläolevan kuvan sekä maininnan samanlaisista mekaanikoista ymmärtää, että rusetti on vain hämäystä.

Alku neljännen laatikon kanssa oli erittäin lupaava: en löytänyt mitään avauskohtaa, vaan kaikista siihen mennessä kokeilemistani laatikoistani nelonen tuntui kaikkein tukevimmimmalta ja saumattomimmalta. Ainoa liikkuva osa oli laatikon pohjaosa, joka liikkuu ylös ja alas vapaasti - mutta ei kuitenkaan niin vapaasti että lähtisi kokonaan irti.
      Tämä antoi perusoletuksen siitä, että laatikko on tehty kahdesta erillisestä osasta: syvästä laatikosta sekä vaippamaisesta kannesta, joka ympäröi laatikon lähes kokonaan.
      Siihen edistyminen sitten jäikin. Jossain vaiheessa löysin kohdan, josta kuului epämääräistä natinaa ja rutinaa ja vaikka tiesin, että ratkaisu on tavalla tai toisella juuri siinä, en osannut tehdä asialle yhtään mitään.

Menin sitten googlettelemaan nähdäkseni muiden kokemuksia ja mielipiteitä, mutta informaatikko kun olen en voinut mitään valtavalle ylitsepursuavalle ammattitaidolleni, minkä vuoksi satuin sitten löytämään vastauksen niihinkin kysymyksiin, joita en edes etsinyt: eli ratkaisun. Kokeilin, ja näinhän se oli.
      Yleensä, jos näin käy - ja jatkossa aion olla vielä varovaisempi - harmi on valtava, kun en saanut ratkaista pulmaa itse. Mutta tässä tapauksessa ei: minusta ratkaisu on kolmeen aiempaan (ja varsinkin laatikoihin yksi ja kolme) laatikkoon verrattuna kömpelö ja brutaali ja siitä puuttuu hienostuneisuus, joka kaikissa muissa on. Vaikka nelosen mekaniikassa on paljon samaa kuin kakkosessa, laatikko numero kaksi on kuitenkin tätä nokkelampi ja omaperäisempi.
      Neljännen laatikon avausmekaniikka tekee siitä kyllä vaikean, mutta ei sellaisella tavalla, mikä kiinnostaisi tai lumoaisi minua niin paljon, että palaisin sen pariin toistekin. Voisin kuvitella, että alkuperäinen Box With a Ribbon on pulmana hieman tätä parempi joidenkin ominaisuuksiensa ansiosta.
      Joka tapauksessa neljäs laatikko on mekaanisesti sarjan heikoin, mutta ulkonäöltään kaunein, ainakin minun punertava kappaleeni. Eri paikoista hankittujen versioiden puulaatu vaihtelee ja puun mukana myös väri.
      Neloslaatikkoa voi suositella lähinnä kompletisteille, joiden on neuroottisuutensa takia hankittava koko sarja. Minua se ei miellyttänyt, mutta se ei tarkoita etteikö se voisi miellyttää jotakuta toista.
      Tämän laatikon löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 4/5
VIEHÄTYSARVO: 1/5

Karakuri Small Box #3

Suunnitellut: Karakuri Creation Group

Seitsemänosaisen pikkulaatikkosarjan kolmas on taas uuden näköinen. Se on kyllä kakkoslaatikon tapaan suorakulmion muotoinen, mutta puu on vaaleampaa tammea ja katsuraa. Tai vaihtoehtoisesti vaahteraa ja katsuraa.

Laatikko numero 3 on kahta edeltäjäänsä selvästi helpompi ja ratkaisinkin sen aikalailla välittömästi. Mutta kuten aiemminkin on tullut todettu, pulman mielenkiinto ei ole pelkästään sen vaikeustasossa, vaan elämyksessä jonka se voi tarjota.
      Ja juuri sen tämä teki. Kaksi ensimmäistä liikettä olivat itsestäänselviä, mutta kolmatta etsiessä tapahtui jotain täysin odottamatonta, minkä seurauksena laatikko sai minut hörähtämään ääneen. Kolmas liike oli erittäin helppo sekin ja tapahtui minulla lähes itsestään; voi tosin olla, että laatikkoni mekanismi on pikkuisen liian löysä eikä muissa kappaleissa ihan niin helposti löydy.
      Erinomaisen tästä laatikosta tekee juuri kolmannen liikkeen laatu, jollaista en ole aiemmin nähnyt. Se on jo pelkästään teknisesti ihailtava. Sen ansiosta tämä nousee tässä vaiheessa vaivatta suosikkiasteikollani kakkoslaatikon edelle toiseksi ykkösen jälkeen.
      Sarjan kolmannen laatikon löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 1/5
VIEHÄTYSARVO: 3/5

Karakuri Small Box #2

Suunnitellut: Karakuri Creation Group

Nykyisin enää seitsemänosaisen pienlaatikkosarjan kakkonen eroaa ykkösestä lähes kaikin mahdollisin tavoin. Se on tehty kirsikkapuusta (tai minun versioni on, se voi vaihdella), se on vaalea ja suorakulmainen. Yksi asia on kuitenkin sama: se osaa olla vaikea.

Karakuri-laatikoiden vaikeustason yksiselitteinen arvioiminen on mahdotonta: paljon riippuu siitä, minkä verran pulmalaatikoita on avannut ennen ja miten periksiantamaton ja kärsivällinen on. Ja joskus siitä, että ei vaan yksinkertaisesti tajua, kuten on käynyt parhaillaan ratkaisun alla olevan sarjan neloslaatikon kanssa. Kakkoslaatikkokaan ei antaudu heti ja, jos mahdollista, se herättää ensialkuun jopa ykköslaatikkoakin toivottomamman tunteen: "tämähän on täysin tiivis!"
      Tässä laatikossa ei nimittäin liiku mikään, se tuntuu yhdeltä jämäkältä puumöhkäleeltä, mistä herää epäilys, että onkohan se laatikko lainkaan vai pelkästään kiero vitsi. Mutta kuten pulmalaatikoiden kanssa tuntuu olevan, lähempi tarkastelu alkaa paljastaa kaikenlaista.
      Hankin ykkös- ja kakkoslaatikon yhtä aikaa ja kuten kunnon neurootikon pitää, aloitin ensimmäisestä. Kun se ei edistynyt, vaihdoin tähän kakkoseen. Ja eestaas. Mutta siinä vaiheessa, kun ykköslaatikko oli vielä täysi mysteeri, olin eliminoinut kaikki muut kakkoslaatikon ratkaisuvaihtoehdot ja jäljellä oli enää se, mistä mekaniikassa täytyy olla kyse. Varovaisesti tutkien testasin teoriaa ja niinhän se alkoia aueta. Kolme tai neljä päivää siihen kuitenkin meni.

Tämän laatikon mekaniikka on yksinkertainen, mutta kun sen näkee toiminnassa, se on myös ihan hyvä. Kyllä, sanoin "ihan hyvä", koska siitä oikeastaan juuri on kyse: se ei ole niin hieno tai nokkela kuin sarjan parissa muussa laatikossa on. Se ei ole myöskään niin haastava kuin ensimmäinen oli ja koska tähän laatikkoon ei sisälly sitä suurta "aha"-elämystä, se ei kuulu suosikkeihini. Tosin toisiakin mielipiteitä on: jotkut blogistit listaavat tämän laatikon sarjan parhaisiin.
      Parasta siinä on nimenomaan ensituntuma, joka ei anna minkäänlaista toivoa ja joka saa laatikon tuntumaan täysin mahdottomalta. Jos se tunne olisi kestänyt laatikon perinpohjaisemman tarkastelun ja säilynyt näin ollen pitempään, pitäisin tästä todennäköisesti paljon enemmän.
      Huono se ei ole, se on kaunis laatikko ja upeaa käsityötä ja jos näitä laatikoita meinaa hankkia, kyllä tämä kannattaa mukaan ottaa. Tämänkin löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 3/5
VIEHÄTYSARVO: 3/5

Minäkö nämä tilasin?

Posti kävi ovella ja toi paketin, jota joutui odottelemaan jo vähän turhan kauan - kokonaista neljä päivää. Ihan liian pitkä aika aikuiselle miehelle.
      Mutta nämä sieltä tulivat:

Ylärivissä minulta sarjasta puuttuvat Karakurin pikkulaatikot #3, #4 ja #5 (vielä #7 olisi hankittava), alarivissä taas koko Karakuri-kakkusarja: vasemmanpuolimmaisena juustokakku, vieressä hedelmäkakku, kolmantena suklaakakku ja oikeassa reunassa marmorikakku.
      Näistä kaikista yksityiskohtaisemmin myöhemmin.
      Nyt täytyisi vain keksiä paikka, mistä vaimo ei näitä löydä... Tai ehkä pistän ne samaan kaappiin, jonne se piilottaa omat salassa ostamansa vaatteet.

Karakuri Small Box #1

Suunnitellut: Karakuri Creation Group

Japanilaisen Karakuri Creation Groupin tekemät pulmalaatikot ovat niitä, joita kaikki pulmalaatikoista kiinnostuneet ja niihin perehtyneet janoavat kokoelmiinsa. KCG on tehnyt ajan mittaan mitä ihmeellisimmän muotoisia ja näköisiä laatikoita - kahvikupista radioon ja sushilautaselliseen -, joiden avaamiseen on vaadittu yleensä jokin kikka. Siksipä näitä laatikoita kutsutaankin "trick boxeiksi" eli kikkalaatikoiksi.
      Ainoa haitta näissä vanhemmissa käsintehdyissä laatikoissa on niiden hinta: jos harvinaisimpia sattuu tänä päivänä löytämään, niiden hinta lähtee helposti tuhannesta dollarista.

2000-luvun alkupuolella ryhmässä syntyikin idea tehdä pienempiä ja näin ollen myös halvempia pulmalaatikoita. Ensin KCG teki kolme laatikkoa ja kun suosiota riitti, he tekivät vielä viisi lisää. Näistä viimeinen (#8) on tosin poistunut valmistuksesta sen mekaniikassa ilmenneiden ongelmien vuoksi.
      Pikkulaatikkosarjassa on ehkä tingitty koossa, mutta ei laadussa. Jokainen laatikko on käsintehty ja mekaniikkakin on muutamassa sama - tai ainakin samantapainen - kuin aiemmin julkaistuissa kalliimmissa laatikoissa.

Sarjan ensimmäinen laatikko, joka myös kuvassa näkyy, on tehty pähkinäpuusta ja katsurasta. Tai minun laatikkoni on, sillä Karakuri Creation Group on tehnyt sarjan kustakin laatikosta pari kolme eri versiota, jokainen eri puulajeista valmistettuja. Laatikko on joka tapauksessa tiivistä ja jämäkkää tekoa, eikä siinä päällisin puolin katsottuna ole nähtävissä saumaa, josta sen voisi kuvitella lähtevän avautumaan.
      Kyllä se työtä vaatikin. Minulla meni tämän avaamiseen noin viikko, jonka aikana otin laatikon käteeni aina noin viideksi tai kymmeneksi minuutiksi kerrallaan. Eikä ollut avautua siitä huolimatta. Ensimmäinen siirto löytyi kyllä vaivatta, mutta sitä seuraava osoittautui jo huomattavasti haastavammaksi.
      Lopulta viikkoa myöhemmin kun muu perhe häipyi saunaan, otin laatikon käteen ja päätin, että ratkaisen sen ennen kuin tulevat takaisin. Olin koputellut ja naputellut ja kuunnellut jopa sen päästämiä ääniä viikon aikana ja onnistunut päättelemään, mistä ratkaisua kannattaa lähteä etsimään. Käänsin sitten kaiken tarmoni siihen ainoaan mahdollisuuteen, jota en ollut vielä kokeillut - kaiken muun kyllä olin, moneen kertaan - ja se alkoikin aueta.
      Ja juuri tämä näissä laatikoissa on kaikkein parasta: se hetki, kun tajuaa, että jestas, nyt se aukeaa! Se tunne on mahtava.

Sarjan ensimmäisen laatikon mekaniikka on alkuperäinen ja vain tätä sarjaa ajatellen suunniteltu. Se on yksinkertainen, mutta riittävän nokkela aiheuttaakseen itsetunto-ongelmia ja päänsärkyä pitkään. Minun saamaa kappaletta vaikeutti entisestään tosin se, että mekaniikka oli (mahdollisesti johtuen kosteudesta, jolle pulmalaatikot ovat herkkiä) järkyttävän tiukka, minkä seurauksena sormet olivat kipeinä pari päivää.
      Tähän kirjoitushetkeen mennessä ratkaisemistani kolmesta tämän sarjan laatikosta tämä on ollut ehdottomasti haastavin. Turhautti, kyllä, mutta sillä oikealla tavalla, kuten parhaat pulmat tekevät.
      Karakurin pienten laatikoiden sarjan ensimmäisen löytää Pulmapuodista.

VAIKEUSTASO: 5/5
VIEHÄTYSARVO: 5/5