keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Cast Cylinder

Suunnitellut: Vesa Timonen

Cast Cylinder on jo viides Vesa Timosen suunnittelema pulma Hanayama-sarjassa. Neljä aiempaa - Loop, Square, Donuts ja Hook - ovat kaikki olleet keskenään mekaniikaltaan hyvin erilaisia pulmia. Sama linja jatkuu myös Cylinderissä, vaikkakin sen ratkaisutavasta voi löytää jotain samaa kuin yhdestä aiemmista. Silti Cylinder on täysin omanlaisensa.
      Paitsi että on paras Timosen Hanayama-pulma, se saattaa olla myös yksi koko sarjan parhaista.


Cast Cylinder koostuu viidestä osasta: kahdesta renkaasta ja kolmesta keskiökappaleesta. Idea on saada kaikki osat irti toisistaan - ja tietenkin yhteen taas, mikä joissain Hanayaman pulmissa on ollut purkamista suurempi ongelma.
      Cast Cylinder ei anna ulospäin minkäänlaista vinkkiä siitä, mitä sen sisuksissa tapahtuu. Molemmat renkaat pyörivät vapaasti keskiön ympäri, mitä nyt joskus ottavat johonkin kiinni joko hetkeksi pysähtyen tai sitten kokonaan niin että ainoa vaihtoehto on lähteä vastakkaiseen suuntaan.
      Vielä sittenkään, kun jotain tapahtuu, pulma ei aivan heti ratkea.

Kuten sanottu, Cylinder muistuttaa tekniikaltaan yhtä Timosen neljästä aiemmasta Hanayamasta - mitä, sitä en sano jotten tule spoilanneeksi mitään. Tosin tämä yhtäläisyys on koskee lähinnä ratkaisutapaa, kun taas tekniset yhtäläisyydet löytyvät Oskar van Deventerin Nutcasesta. Mikä ei lainkaan huono juttu, Nutcase kun sattuu olemaan suosikkejani.
      Nutcaseen verrattuna Timosen Cylinder on paremmin suunniteltu. Siinä missä Nutcasea vaivasi ajoittainen paha jumittuminen jengoilta menemisen vuoksi - johtuipa kelvottomasta ratkaisumetodista tai ei -, Timosen pulmassa samaa ongelmaa ei ole. Cylinder toimii ihanteellisesti, osat liukuvat toistensa ohitse mihinkään tarttumatta, ja huonon lähestymistavan seuraus on vain ratkeamaton - ei jumittunut - pulma.

Mitenkään mahdottoman vaikea Cylinder ei ole, tosin kokemus Nutcasesta saattoi antaa pientä etua. Sain osat erotettua ensimmäisellä ratkaisukerralla parissakymmenessä minuutissa, vahingollakin oli osuutta asiaan. Toisella kerralla olin jo vähän varmempi ja selviydyin ehkä alle vartissa. Kolmannella kerralla olin päättänyt välttää turhia liikkeitä ja yrittää avata pulman suunnitelmallisesti, mihin menikin sitten lähemmäs puoli tuntia.
      Pulman mekaniikka on yksinkertainen mutta erittäin siististi tehty. Vaikka en vielä voi väittää tietäväni, miten saisin Cylinderin auki minuutissa, periaate alkaa olla kuitenkin hallussa. Ja toisin kuin monien muiden pulmien kanssa, tätä olen avannut ja sulkenut parin päivän aikana jo kolmasti ja aion jatkaa kunnes pystyn tekemään sen varmuudella.
      Jerry on omassa blogissaan todennut Cast Cylinderin kokoamisen vaikeaksi, mutta olen eri mieltä. Se on hyvin nopea toimitus, kunhan vaan on purkaessaan katsonut, mitä tapahtuu ja tekee päinvastoin. Näin ollen se korjaa myös Timosen Donutsissa ja Squaressa minua vaivanneen kasaamisongelman, etenkin Donutsin, jonka kokoaminen on aika tuskaista. Tai sitten en vain osaa.


Yksi syy, miksi Cylinder iski minuun niin kovaa, voi olla - kuten Hanayamakin mainosti -, että sen kanssa pelaaminen tuntuu kassakaappiin murtautumiselta. Mikä on täsmälleen sama syy, miksi Nutcasestakin pidin. Minussa piilee pieni murtovaras.
      Cylinder erottuu edukseen Hanayamojen joukossa. Siinä on hyvin erilainen mekaniikka kuin missään toisessa ja siihen ainoaan muistuttamaansa nähden Cylinder ratkaisee edeltäjäänsä vaivanneen ongelman. Se on mysteerinen, hauska ja hauskan näköinen sekä sopivan kokoinen mukana kuljetettavaksi. Ja on myös Vortexin ohella suosikkejani koko sarjasta.
      Cast Cylinderin löytää Pulmapuodista. Tämä arvio perustuu Pulmapuodista saatuun arvostelukappaleeseen.

VAIKEUSTASO: 3/5 (Hanayama: 4/6)
VIEHÄTYSARVO: 5/5

Bottom-line

Vesa Timonen's Cast Cylinder is a quality puzzle from start to finish. While it reminds mechanically Oskar van Deventer's Nutcase puzzle, Cylinder is an improvement over Nutcase - but not only an improvement but a very good and unique puzzle that stands on it's own.
      A big part of it's charm is that solving it reminds of safe-cracking which is very appealing to me. It is technically very tight and nicely made and works perfectly when the solver knows what he's doing.
      With Cylinder Timonen manages also to correct some of the minor "flaws" of some of his previous Hanayama puzzles, since the Cylinder is, in my opinion, far easier to put together than Cast Square or especially Cast Donuts was.
      In my book Cast Cylinder is one of the best Hanayama's made.
      Based on a review copy supplied by Sloyd.
      Difficulty 3/5, Charm value 5/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti